Työttömien terveyteen ja hyvinvointiin lisää paukkuja

Kajaanin Työvoimayhdistys lisää terveyspalvelujen tarjontaa työttömille. Erityisesti yhdistys toivoo, että nuoret työttömät löytäisivät mukaan toimintaan.

eläinsuojelu
Ylipainoinen mies voimistelee nurmikolla 1970-luvun kuvassa.
Arja Lento / Yle

-Yllättävän herkät juhlat näistä tuli, on itketty ja naurettu, hymyilee Kajaanin Työvoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Sari Huovinen.

Työvoimayhdistys juhli keskiviikkona mennyttä viisivuotiskautta. Uudella hankekaudella painottuu erityisesti työttömien terveyden ja hyvinvoinnin hoitaminen.

– Työhönvalmennus tuli meillä voimakkaasti toimintaan mukaan pari vuotta sitten ja se on edelleen päivän sana. On huomattu tärkeäksi, että lähdetään ihan elämänhallintataidoista. Sitä kautta saadaan paremmin ihmisiä tuonne avoimille työmarkkinoille ja koulutuksiin, kun ne omat elämänhallintataidot ovat kunnossa ja työelämän pelisäännöt tiedossa, Huovinen kuvailee.

Raha-automaattiyhdistys on myöntänyt avustuksen, jonka turvin Työvoimayhdistys pystyy laajentamaan lounasruokalan yhteydessä järjestettävää matalan kynnyksen toimintaa.

– Me pystymme jatkossa pitämään ovet auki tänne myös iltapäivisin. Järjestämme enemmän ryhmiä, vertaistukea, infoa, luentoja, jopa retkiä ja matkoja.

Luvassa on tietoa esimerkiksi päihteistä, terveellisestä ruoasta, painonhallintaryhmiä. Eines-ruokalan yhteyteen perustetaan myös terveyspiste.

– On huomattu, että mitä paremmin ihminen pitää itsestään huolta työttömyysaikana, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on sitten työllistyä, kun niitä töitä on. Ja niitähän tulee vielä olemaan. Että toivotaan, että nämä ihmiset, nuoret ja vanhemmat, pysyisivät hyvässä kunnossa ja huolehtisivat omasta terveydestään ja hyvinvoinnista ja arkirytmistä.

Nuoria tilauksessa

Yhdistyksen toiminnanjohtajana kolme vuotta työskennellyt Sari Huovinen siirtyy uusien haasteiden pariin. Työvoimayhdistyksen uutena toimintakoordinaattorina on jo aloittanut Asta Markus.

– Asta Markus on työterveyshoitaja koulutukseltaan, että tämä terveyspainotus on otettu näin rekrytoinnissakin huomioon. Ja toivon, että Asta nuorena ihmisenä voisi olla myös sopiva houkutuslintu puuttuvalle asiakasryhmälle, Sari Huovinen haaveilee.

Työvoimayhdistyksessä toivotaan, että nuoret innostuisivat lähtemään mukaan toimintaan.

– Nuorisotyöttömyys on vain kasvanut, mutta nuoret puuttuvat lähes täysin täältä yhdistyksestä. Keski-ikä meidän asiakkaillamme on 50-60 vuotta. Toivomme, että nuoret aikuiset löytäisivät tänne, eikä ainakaaan kukaan jäisi yksin kotiin.