OAJ:n Luukkainen: Kyse on siitä, miten kasvatamme lapsia

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkaisen mukaan huonosti voivien määrä kouluissa on kasvanut. Hänen mukaansa esimerkiksi päiväkodeissa syntyy tilanteita, joissa lapsi reagoi pidempiaikaiseen pahaan oloonsa puremalla, raapimalla ja kiljumalla.

Kotimaa

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkaisen mukaan koulunkäyntiin liittyvä häiriökäyttäytyminen ei ratkea lainsäädäntöä muuttamalla.

– Olemme menneet hyvään suuntaan. Kyse on kuitenkin siitä, miten me aikuiset kasvatamme lapsia. Millaista esimerkkiä annamme siitä, mikä on sallittua käytöstä, ja miten käyttäydytään toista kohtaan. Ja erityisesti kyse on siitä, millaista mallia kodeista saadaan, Luukkainen sanoo.

Se joukko, jolla asiat eivät ole hyvin, on kasvanut.

Olli Luukkainen

OAJ kertoi keskiviikkona, että tuhannet opettajat ovat jääneet pois töistä kiusaamisen tai väkivallan takia. Tyypillisiä opettajien kiusaajia päiväkodeissa ja kouluissa ovat vanhemmat tai työkaverit. Väkivalta on puolestaan yleisintä päiväkodeissa ja peruskouluissa. Tekijöinä ovat silloin lapset ja nuoret.

– Nämä luvut kertovat, että tilanne ei ole oikealla tolalla. Päiväkodeissa syntyy tilanteita, joissa lapset eivät pysty hallitsemaan tunteitaan. He reagoivat esimerkiksi pidempiaikaiseen pahaan oloonsa muun muassa puremalla, potkimalla, raapimalla, huutamalla ja kiljumalla, sanoi Luukkainen Ylen Radio 1:n Ykkösaamussa.

– Haluan korostaa, että ylivoimaisesti suurimmassa osassa tapauksia lapset käyttäytyvät hyvin ja vanhemmat toimivat hyvin. Mutta se joukko, jolla asiat eivät ole hyvin, on kasvanut.

Koulujen muutosaalto pitää opettajat löysässä hirressä

Luukkaisen mukaan koulumaailma eroaa muusta työelämästä erityisesti intensiivisyydellään. Vuorovaikutus on jatkuvaa, ja tilanteet on ratkaistava välittömästi.

– Opettaja on oppilaiden kanssa koko ajan niin sanotusti iholla. Siten koko toimintamalli on erilainen. Koulussa lapset ja nuoret ovat oppimassa elämään ja saamassa oppia siitä, miten aikuisena tulee toimia. Samalla oppilas on itse kehittymässä, Luukkainen sanoo.

Opettaja on oppilaiden kanssa koko ajan niin sanotusti iholla. Siten koko toimintamalli on erilainen.

Olli Luukkainen

OAJ:n tutkimuksen mukaan epäasiallista kohtelua esiintyy myös työkavereiden ja esimiesten taholta. Erityisen heikkoa työhyvintointi on ammattikorkeakoulujen opettajakentässä. Luukkainen arvioi tilanteen johtuvan muun muassa taloudellisista syistä.

– Väitän, että siellä muutoksen aallot ovat jatkuvasti liikkeessä. Koko henkilöstö ja toimipiste on löysässä hirressä. Siellä on keskenäinen vuodesta toiseen kisa siitä, jatkuvatko työt ollenkaan, Luukkainen sanoo.

– Koulut saavat määräaikaisia toimilupia, koulutusohjelmia lakkautetaan, ja sitten taas lisätään koulutuspaikkoja. Tämä vellominen ja asioiden vatvominen väsyttää koko yhteisöä ja heijastuu myös työntekijöiden keskinäisiin suhteisiin, Luukkainen jatkaa.