1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Lastenklinikka (Helsinki)

Karuselli ilahduttaa lapsia sairaalassakin

Tivoli Sariola ja Lastenklinikoiden Kummit vierailevat kesän aikana jokaisella Lastenklinikalla. Tyksissä lapsia ilahdutti eläinkaruselli.

Lastenklinikka (Helsinki)
Karuselli täynnä lapsia
Joona Haarala / Yle

Tyksin sisäpihalla ollaan jo kärsimättömiä. Ulos on pystytetty eläinkaruselli, mutta kyytiin ei vielä pääse. Laitteessa on sähkövika, eikä se käynnisty.

– Valot välähtivät jo lupaavasti, mutta sen jälkeen ilmeisesti johto kärähti, kertoo Anna Konttinen Tivoli Sariolasta.

Tivoli Sariola ja Lastenklinikoiden Kummit toteuttaa yhteistyössä Kummitivolin, joka vierailee kesällä jokaisella Lastenklinikalla ja ilahduttaa lapsia jollain tivolilaitteella. Turun Lastenklinikka on kiertueen ensimmäinen kohde.

– Tämä on yksi kesän parhaista asioista. Lapset ovat innoissaan. On paljon sellaisia lapsia, jotka eivät pysty tulemaan tivolille, niin on ihana nähdä niitä ilmeitä, kun he pääsevät pyörimään tähän, Konttinen sanoo.

Pienestä onnellisia

Pihalta kuuluu huutoa, kun Tyksilän päiväkodin lapset odottavat karuselliin pääsyä. He ovat olleet paikalla jo hyvissä ajoin.

Jaana Nordström lastenpsykiatrian poliklinikalta on tyytyväinen siitä, kuinka lapset vierailuista ilahtuvat.

Nalle vilkuttaa karusellin edessä
Teemu-nalle ilahdutti lapsia ulkona ja jakoi ilmapalloja heille, joiden oli pysyteltävä sisällä.Joona Haarala / Yle

– Lapset ovat pienestä onnellisia. Tämän jälkeen lähdemme Teemu-nallen kanssa osastolle jakamaan ilmapalloja lapsille, jotka eivät pääse tänne sairauden takia, Nordström kertoo.

Tivoli Sariolan tiedottaja Markku Saari on saanut karusellin korjaukseen apua Tyksin sähkömiehiltä ja kaikki näyttää olevan vihdoin kunnossa.

– Noin, laitetaan töpseli seinään ja mennään katsomaan iloisia ilmeitä, Saari sanoo.

Pienistä käsistä lähtee kova taputus. Saari kannustaa lapsia karusellin kyytiin.

– Riemulla, riemulla kyytiin. Ja saadaan koko karuselli yhdellä kertaa täyteen!

Lue seuraavaksi