1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Puolen vuosisadan kokemuksella: paikallislehden tehtävä on rakentaa, ei hajottaa

Paikallislehden tehtävänä on olla yhdyssiteenä omalla alueellaan. 50-vuotias Janakkalan Sanomat linjasi olemassaolonsa merkityksen jo ensimmäisen päätoimittajansa kynästä ensimmäisessä lehdessä: paikallislehden tehtävä on olla rakentajan roolissa. Ärsyttämään ja kaivelemaan ei tietentahtoen lähdetä.

Kotokulman nimellä aloittanut Janakkalan Sanomat on ilmestynyt kolmella eri nimellä ja ollut kahden eri omistajan omistuksessa. Nykyinen henkilöstö tuntee ainoastaan perustajiensa kirjoitukset ja maineen. Ympärillä on tapahtunut isoja rakenteellisia muutoksia, niin alueella kuin mediakentässäkin, mutta yksi on ja pysyy:

– Minun mielestäni paikallislehden missio on luoda identiteettiä ja itsetuntoa tänne paikkakunnalle, sanoo lehden nykyinen päätoimittaja Merja Sillasto.  

Nykymedia haluaa herättää keskustelua, paljastaa ja asettaa osapuolet taistelemaan. Sillasto sanoo, että paikallislehden tehtävä ei ole kuohuttaa.  

Jos sellainen kuohu jostain löytyy niin sitten se löytyy, mutta kuohun etsiminen ei välttämättä ole jokaviikkoinen tarkoituksemme.

Merja Sillasto

– Jos sellainen kuohu jostain löytyy niin sitten se löytyy, mutta kuohun etsiminen ei välttämättä ole jokaviikkoinen tarkoituksemme. Emme hae skandaalia emmekä mässäile tragedioilla.

– Päätoimittaja Eero Kuoppakin ensimmäisessä pääkirjoituksessaan kirjoitti, että Kotokulman tehtävänä on olla yhdysside täällä seudulla eikä hajottaa asioita. Ehkä se on hyvä viesti tänäkin päivänä, arvioi Sillasto.

Palaute kelpaa

Palautetta toki tulee puhelimessa, keskustelupalstoilla ja torin kulmalla.

– Joskus ärsytetään, joskus saadaan kritiikkiäkin, mikä on hyvä. Joskus saadaan kiitosta ja sekin on kivaa. Olemme tavallisen ihmisen asialla ja pyrimme kohtaamaan ihmisen läheltä. 

Yhtä asiaa ei Janakkalan Sanomissa pystytä kiertämään. Elämä kahden erillisen taajaman ihmisten viestin tuojana on joskus hankalaa.

– Kyllähän sitä palautetta tulee. Tervakoskelainen lukee, että kylläpä on taas kirjoitettu turenkilaisista, ja turenkilainen lukee, että aina siellä kerrotaan Tervakoskelta. Omasta mielestämme olemme kyenneet pitämään tasapuolisesti molempia esillä.

Ensimmäinen lehti oli sympaattinen

Alma Median omistuksessa nykyisin olevan lehden neljän hengen toimituksessa työskentelee päätoimittajan lisäksi yksi toimittaja, myyntineuvottelija ja asiakaspalvelusihteeri. Toimituksessa on juhlatunnelmissa selailtu historianlehtiä taaksepäin.

En usko printtilehden nopeaan kuolemaan, mutta ei pidä silmiään sulkea kehitykseltä.

Merja Sillasto

– Ensimmäinen lehti oli hyvin sympaattinen. Se kuvastaa hyvin, kuinka arki on muuttunut elämässämme. Siellä mainostettiin Osuuskauppaa, pesukoneita, sokerijuurikkaan nostolaitteita ja auroja. Siellä oli paljon seurakunnallisia uutisia.

– Ensimmäisessä lehdessä uutisoitiin Turengin teollisuustalon valmistumisesta. Samassa talossa toimii nykyisin nuorten työpaja ja kansalaisopisto Taimistontiellä. Lehdessä puhuttiin Saloisten kyläkauppias Yrjö Eerolasta. Kyselimme juhlalehdessä näiltä samoilta ihmisiltä, mitä nyt kuuluu, sanoo Sillasto.

Paperinen paikallislehti säilyy

Mutta miten mahtaa paikallislehdelle käydä seuraavien vuosikymmenten aikana? Elääköhän paperinen lehti enää pitkään?

– Luulen, että varsin pitkään! En usko printtilehden nopeaan kuolemaan, mutta ei pidä silmiään sulkea kehitykseltä. Tosiasiat on tunnustettava. Siksi meidänkin verkkopalveluissamme saattaa tapahtua muutoksia nopeallakin aikataululla, sanoo Sillasto.

Yhdestä asiasta hän on melko vakuuttunut: ison mediatalon omistuksesta on paljon hyötyä, itsenäisenä lehtenä olisi nykypäivänä melko hankalaa.