1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Eila Roineen halaus sulatti stressaantuneen bisnesmiehenkin – video

Yle TV1:n Puoli Seitsemän -ohjelma on tällä viikolla kannustanut suomalaisia halaamaan. Perjantaina Tampereen rautatieasemalla oli halaamassa koko kansan mummo, pitkän linjan näyttelijä, Eila Roine. Eila innosti tuntemattomatkin halaamaan keskenään.

Kotimaan uutiset
Eila Roine antaa haleja Tampereen rautatieasemalla

Tampereen rautatieasemalla uninen aamutunnelma vaihtui perjantaina hämmästykseen ja hämmennykseen. Eila Roine kulki halaamassa väkeä Puoli Seitsemän (siirryt toiseen palveluun) -ohjelman lanseeraaman Rakkausviikon ansiosta.

– Ihmiset koittavat katsoa muualle, ettei vaan minun kimppuun käy, mutta ovat sitten hirveän iloisia, kun uskaltautuvat halattavaksi. Ei se niin vaarallista ollutkaan, kommentoi Eila Roine halausiskun keskeltä hymyillen.

Esimerkiksi junasta myöhästynyttä bisnesmiestä piti hieman suostutella, sillä hänen mielestään koko tempaus oli turhaa hömpötystä. Lopulta harmaapukuinen mies totesi, että hyvä mielihän halaamisesta tuli. Hymykin alkoi levitä kasvoille.

Osa ihmisistä kuitenkin oikein pakeni halauksen tieltä. Eila Roine pohti, mikä voisi olla taustalla.

– Luulemme ehkä, että halaukseen pitää liittyä jotain syvällisempää. Kyllä se on ystävällisyyttä ja kosketusta, eihän semmoista pidä pelätä.

Eila Roine kannustaakin ottamaan nuorisosta mallia, sillä he halaavat enemmän.

Esimerkillä on todistetusti merkitystä. Vanhempi pariskunta nimittäin seurasi Eilan aamuista halausiskua etäämmältä. Yhtäkkiä he pyysivätkin vieressään seisoneelta tuntemattomalta nuorelta naiselta lupaa halata.

Lupa ja hymy tulivat empimättä.

Viikko huipentuu Koko Suomi halaa -hetkeen perjantaina kello 18.50. Televisiossa Yle TV1:n Puoli Seitsemän -ohjelmassa halaamisen lisäksi sopii halata siis joka puolella Suomea.

Lue seuraavaksi