1. yle.fi
  2. Uutiset

Salibandyn huippuvalmennuskeskus Eerikkilään

Suomen Salibandyliitto ja Eerikkilän Urheiluopisto Tammelasta aikovat kehittää suomalaista salibandya entistä suosituimmaksi urheilulajiksi. Liitto ja urheiluopisto ovat sopineet kumppanuudesta vuosiksi 2014-2016.

urheilu
Salibandymailoja rivissä.
Ari Lahti / Yle

Jalkapallokeskuksena tunnettu Eerikkilän Urheiluopisto on sijoittanut miljoonia euroja huipputasoiseen salibandyhalliin. Halliin on asennettu kansainväliset mitat täyttävä salibandymatto ja valaistusta varten led-tekniikka. Lisäksi hallin kattoon on asennettu monikamerajärjestelmä, joka voidaan yhdistää suoraan näyttöpääteisiin.

– Järjestelmällä on mahdollista videoanalysoida nopeasti ja jopa pelaajakohtaisesti peliä, kertoo Salibandyliiton huippu-urheilupäällikkö Jari Oksanen.

Liikuntahallissa on myös toiminnallisen harjoittelun alue, joka sopii erityisesti salibandyn, mutta myös jalkapallon fyysisiin harjoituksiin.

– Tiloja voidaan käyttää myös Pelaajapolkutoiminnassamme, jota meidän on tarkoitus jatkossa laajentaa, Oksanen sanoo.

Eerikkilästä suomalaisen salibandyn keskus

Suomen Salibandyliitto ja Eerikkilä ovat tehneet jo vuosia tiivistä yhteistyötä, mutta nyt solmitun kumppanuussopimuksen tavoitteena on kehittää lajia entistä arvostetummaksi ja seuratummaksi. Samalla kumppanit haluavat lisätä lajin kiinnostusta harrastajien parissa.

Eerikkilässä toimii jatkossa virallinen salibandyn valmennuskeskus. Urheiluopiston toimitusjohtaja Petri Jakonen on tyytyväinen siitä, että lounaishämäläisestä urheiluopistosta tulee salibandyn kotipesä.

– Eerikkilästä viritetään valtakunnallinen ja kansainvälinen valmennus- ja osaamiskeskus, joka palvelee kaikkia lajin vaatimia tarpeita, lupaa Jakonen.

SSBL:n huippu-urheilupäällikkö Jari Oksanen muistuttaa, että saman katon alla voidaan jatkossa hoitaa kaikki huippu-urheiluvalmennus.

Lue seuraavaksi