Ukraina: Etyjin ryhmä siepattu, vapauttamisesta neuvotellaan

Ukrainan ulkoministeriö ja separatistit ovat vahvistaneet sosiaalisessa mediassa liikkuneet tiedot sieppauksesta. Myös Saksa kertoo, ettei ryhmään ole saatu yhteyttä.

Ulkomaat
Naamioitunut venäläismielinen separatisti vallatun paikallishallinnon rakennuksen edustalla Slovjanskissa.
Naamioitunut venäläismielinen separatisti vallatun paikallishallinnon rakennuksen edustalla Slovjanskissa 25. huhtikuuta.Igor Kovalenko / EPA

Ukrainan ulkoministeriön mukaan Itä-Ukrainan separatistit ovat kaapanneet Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin tarkkailijoiden bussin ja pitävät sen matkustajia vankeinaan miehittämässään valtion turvallisuuspalvelun rakennuksessa Slovjanskissa.

Siepattujen vapauttamisesta neuvotellaan, ministeriöstä kerrottiin perjantai-iltana.

Separatistien johtaja puolestaan sanoi epäilevänsä, että vangiksi otettujen joukossa on Ukrainan hallituksen vakoilija. Vjatšeslav Ponomarjov kertoi saaneensa tietoja, että yksi ryhmäläisistä kuuluu Ukrainan tiedustelupalveluun.

Jo aiemmin perjantaina sosiaalisessa mediassa liikkui tietoja, joiden mukaan Saksan johtama ryhmä olisi siepattu separatistien valtaamassa Slovjanskissa.

Saksan puolustusministeriö on vahvistanut, että yhteys ryhmään on katkennut. Ministeriön mukaan syy ei ole Saksan tiedossa. Mahdollinen selitys saattavat olla huonot puhelinyhteydet, ministeriön edustaja sanoi.

Etyjin mukaan kyseessä on sotilastarkkailijaryhmä, johon kuuluu kolme saksalaista ja heidän tulkkinsa sekä tanskalainen, puolalainen, ruotsalainen ja tšekki. Ukrainan ulkoministeriö puhuu seitsemästä Etyjin edustajasta ja viidestä Ukrainan armeijan sotilaasta.

Etyjillä on Ukrainassa tällä hetkellä 150 tarkkailijaa. Enimmäismääräksi on sovittu 500. Tarkkailijoiden tehtävänä on yrittää sovitella Itä-Ukrainan Venäjä-mielisten separatistien ja Ukrainan nykyhallinnon edustajien välejä. Suomella on Ukrainassa kahdeksan siviilitarkkailijaa.

Lähteet: Reuters, AFP