1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. suviseurat

Suviseurojen valmistelu alkoi Torniossa

Torniossa on ryhdytty jo valmistelemaan vuoden 2016 Suviseuroja. Alustavien maatöiden tekeminen on käynnistetty tänä keväänä, sillä Liakassa järjestettävien suviseurojen pitäminen vaatii 200 hehtaaria vahvistettua nurmikenttää.

Kuva: Yle

Vuonna 2016 Tornion Liakassa järjestettäviä Suviseuroja valmistellaan jo. Tornion rauhanyhdistyksestä kerrotaan, että viimeisetkin vuokra-sopimukset maanomistajien kanssa saadaan solmittua toukokuun loppuun mennessä. 

Suviseurojen järjestämiseen on valittu useita toimikuntia, joiden vastuulla ovat muun muassa tapahtuman liikennejärjestelyt, tiedottaminen ja infran rakentaminen alueelle.

Suviseurat on kesän suurin hengellinen tapahtuma Suomessa. Viime kesänä Pudasjärven suviseuroissa oli vajaat 70 000 kävijää.