1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Tuomari Nurmio ja Esa Saarinen tarttuvat kyseenalaisiin rakkauslauluihin - yhdessä taidekeskus Salmelan näyttämölle

Mäntyharjulainen taidekeskus tuo uusia aineksia ohjelmatarjontaansa. Kesäkuussa uudella katetulla puistonäyttämöllä esiintyvät yhdessä Tuomari Nurmio ja filosofi Esa Saarinen.

Kulttuuri
Esa Saarinen
Jyrki Valkama / Yle

Pian valmistuva puistonäyttämö tuo uusia sävyjä Taidekeskus Salmelan kesään. Näyttämö on ensi kertaa käytössä taidekeskuksen avajaisissa kesäkuun alussa. Katsomosta tulee 320-paikkainen.

Art action! -tapahtumassa 14.6. näyttämölle kapuavat Tuomari Nurmio ja filosofi Esa Saarinen.

– Silloin nähdään yhteisesitys, jossa aiheena ovat kyseenalaiset rakkauslaulut. Se on ennen näkemätön esitys. Salmelahan on uusiutuva prosessi, ja sen osana puistonäyttämöllä alkaa tapahtua kaikkea erilaista, kuvailee toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkala.

Tapahtumapäivän mittaan eri taiteilijat maalaavat tai tekevät teoksia yleisön seuratessa. Tapahtumasta valmistetaan myös nettivideoita.

Puistonäyttämöllä nähdään kesällä myös esimerkiksi Imatra Big Band solistinaan Mikael Konttinen sekä Helsingin balalaikkaorkesteri solistinaan Mari Palo.

Taidekeskus Salmelan puistonäyttämön kustannusarvio on 130 00 euroa.