Kaupunkeihin kaivataan lisää viherkattoja

Kasvillisuus kattojen päällä lisää asumismukavuutta ja parantaa kaupunkien ilmanlaatua. Lisäksi vettä sitovat kasvit muodostavat merkittävän hulevesijärjestelmän.

Kotimaa
Viherkatto Baselissa Sveitsissä.
Sveitsiläinen viherkatto.Malgorzata Gabryh/Helsingin yliopisto

Helsingin yliopiston ja Ilmatieteen laitoksen tutkimuksen mukaan kaupunkeihin kannattaisi rakentaa lisää viherkattoja. Viherkatot parantavat ilmanlaatua, lisäävät asuinmukavuutta ja muodostavat jopa virkistysalueita.

- Jos ajatellaan kuinka paljon meillä on kattopintaa kaupungeissa, niin sehän toisi valtavasti uusia alueita ihmisille virkistymiseen ja rentoitumiseen, sanoo Susanna Lehvävirta Helsingin yliopistosta.

Viherkatto on kallis, mutta kestää pitkään

Viherkaton rakennuskustannukset ovat tavalliseen kattoon verrattuna yli kaksinkertaiset, mutta erilaiset hyödyt tekevät viherkatosta tutkimuksen mukaan kokonaistaloudellisen.

- Viherkatot vähentävät rakennuksen energiankulutusta, parantavat lämmöneristystä ja pienentävät jäähdytysenergian käyttöä kesäisin. Lisäksi viherkatot sitovat vettä eli ne ovat osa kaupungin tehokasta hulevesihallintaa, luettelee viherkaton hyötyjä taloustutkija Väinö Nurmi Ilmatieteen laitokselta.

Viherkaton käyttöikä on jopa kolme kertaa pidempi kuin tavallisen katon, koska kasvusto suojaa alakatetta.

Helsingin yliopiston luonnontieteellisessä keskusmuseossa kehitellään erilaisia viherkattoja. Tarkoituksena on löytää erilaisille kattotyypeille parhaiten soveltuvia viherkatteita.

- Viherkatoksi voi rakentaa myös vanhan katon. Kyse on vain siitä, mikä tekniikka ja kasvillisuus sopii parhaiten millekin katolle. Mutta sanotaan, että katolle, jolla ei ole hyvää kantavuutta, kannattaa laittaa sammalkasvusto. Sammal on kevyttä, se ei paina juuri mitään, sanoo dosentti Susanna Lehvävirta.

Tanskassa ja Sveitsissä kannustetaan viherkattojen rakentamiseen

Viherkaton ongelmana on kustannusten ja hyötyjen epätasainen jakautuminen rakennuksen omistajan ja yhteiskunnan välillä.

- Tämän takia olisi toivottavaa, että yhteiskunta tulisi mukaan viherkattorakentamiseen erilaisin kannustimin. Voisi ajatella esimerkiksi, että viherkatoille myönnettäisiin rakennusavustuksia kuten nyt hisseille, esittää taloustutkija Väinö Nurmi Ilmatieteen laitokselta.

Esimerkiksi Tanskassa ja Sveitsissä viherkattorakentamista kannustetaan ja siihen jopa ohjataan säädöksin.

- Kööpenhaminassa melkein kaikille uusille asuinalueille suunnitellaan nyt viherkattoja. Ja Zürichissä, joka on todellinen edelläkävijä viherkattoasioissa, on tasakattoisiin rakennuksiin pakko asentaa viherkatto, jos siitä ei koidu merkittäviä lisäkustannuksia rakennuttajalle tai kiinteistön omistajalle, kertoo taloustutkija Väinö Nurmi Ilmatieteen laitokselta.