Suomalaiskeksijän innovaatiosta tuli kansainvälinen netti-ilmiö – kehutaan estoitta useilla uutissivustoilla

Sipoolaisen Heikki Kärnän kehittämä vipukirves saa suitsutusta useissa tiedotusvälineissä ja blogeissa. Kirveen esittelyvideota on katsottu Youtubessa yli kolme miljoonaa kertaa.

Ulkomaat
Kirveskeksintöjä esiteltiin Kuopiossa.
Yle Savo

Suomalaisen keksijän Heikki Kärnän kehittämää uudenlaista kirvestä kehutaan estoitta lukuisissa kansainvälisissä blogeissa ja uutissivustoilla. Suurin osa hehkutusjutuista on julkaistu aivan viime päivinä, eli huhtikuun lopussa.

Sipoolaisen Kärnän "vipukirvestä" hehkutetaan muun muassa Kanadan yleisradioyhtiön CBC:n verkkosivuilla. CBC:n artikkelin mukaan suomalaisen puunhakkaajan kehittämä kirves voi mullistaa joidenkin pohjoisten seutujen ihmisten elämän. Artikkelissa myös haastatellaan Kärnää (siirryt toiseen palveluun) ja sen yhteydessä on julkaistu vipukirveen esittelyvideo.

CBC kertoo Kärnän saaneen inspiraation keksintöönsä, kun hän siirsi metalliputkella kiveä takapihallaan.

Yhdysvaltalaisen paikallissivuston Sky Valley Chroniclen jutun mukaan "et ole koskaan nähnyt tällaista kirvestä" (siirryt toiseen palveluun) ja kerrotaan vipukirveen pystyvän halkaisemaan, kankeamaan ja kiilaamaan yhtä aikaa. Myös tällä sivustolla on julkaistu keksinnön esittelyvideo.

Tieteeseen ja teknologiaan keskittyvä uutissivusto Phys.org puolestaan otsikoi suomalaisen Heikki Kärnän "keksineen kirveen uudelleen (siirryt toiseen palveluun)". Toinen tiedeuutissivusto From Quarks to Quasars taas esittelee kirvestä fysiikan näkökulmasta (siirryt toiseen palveluun). Sivuston jutun mukaan "kirves on parannus työkaluun, joka on palvellut ihmiskuntaa (suhteellisen muuttumattomana) jo 8 000 vuotta". Myös teknologiasivusto Geek.com kehuu kirvestä.

Myös survivalismiin keskittyvä verkkosivusto prepforshtf.com on laatinut Cool products -osastolleen "The Vipukirveestä" (siirryt toiseen palveluun) näyttävän kuvallisen artikkelin.

Kärnän kirvestä esittelevää videota on Youtubessa (siirryt toiseen palveluun) katsottu yli kolme miljoonaa kertaa.

Yle Uutiset on uutisoinut Kärnän vipukirveestä vuonna 2011. Silloin Kärnä kertoi vipukirveestä seuraavaa:

– Tähän hommaan tulee aivan himo. Katsokaa nyt mitä tulosta tulee muutamassa sekunnissa. Ei tarvitse pelehtiä kaiken näköisten viritysten kanssa.

Vipukirveen saamasta huomiosta Geek.com-sivustolla uutisoi ensimmäisenä viihdelehti Stara.