Viinistä tuli Uudelle-Seelannille hittituote

Uuden-Seelannin vientiviini valtaa uusia markkinoita. Viennin vuosikasvu lähenteli kymmentä prosenttia.

Ulkomaat

Uuden-Seelannin viininvienti on noussut ennätyslukuihin. Maaliskuussa viiniä vietiin yli yhdeksän prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

820 miljoonaan euroon nousseet vientitulot tekevät viinistä Uuden-Seelannin kahdeksanneksi suurimman vientituotteen. Viinintuottajien liiton mukaan tästä vuodesta odotetaan vielä vahvempaa.

Uusiseelantilaista viiniä viedään ennen muuta naapurimaahan Australiaan sekä Britanniaan. Yli kymmenen prosentin kasvua oli viime vuonna myös Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Saksaan ja Hongkongiin suuntautuvassa viennissä.

Viininviljelyn Uuteen-Seelantiin toivat eurooppalaiset siirtolaiset. Vanhin viinitarha on 1800-luvun puolivälistä. Perustajat olivat ranskalaisia lähetyssaarnaajia. Yleisin rypäle on tänäkin päivänä Sauvignon blanc, jonka juuret ovat Ranskassa Bordeaux'ssa.

Lähteet: AFP, Yle Uutiset