Tarkkaavaisuushäiriöt eivät välttämättä yleistyneet

Tutkimustulokset perustuvat yli sadan tutkimuksen aineistoihin ja uudelleenanalysointiin.

terveys

ADHD-tarkkaavaisuushäiriöiden on uskottu yleistyneen viime vuosikymmeninä, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan niiden määrä on todennäköisesti pysynyt ennallaan.

Tulokset julkaistiin International Journal of Epidemiology (siirryt toiseen palveluun) -lehdessä, ja ne perustuvat 135 ADHD-tutkimuksen aineistoihin ja uudelleenanalysointiin.

Tutkimukset oli tehty eri puolilla maailmaa ja eri vuosina, mutta paikka ja aika eivät selittäneet tutkimuksissa havaittuja eroja ADHD-diagnoosien määrässä. Onkin todennäköistä, että erot johtuvat tutkimusten menetelmällisistä eroista eikä todellisista muutoksista ADHD:n esiintyvyydessä, tutkijat kirjoittavat.

Suomessa ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö on noin viidellä lapsella sadasta, mutta lievempi oireilu on selvästi yleisempää. Häiriön keskeiset oireet ovat tarkkaamattomuus, ylivilkkaus ja impulsiivisuus.

Suurella osalla oireet jatkuvat läpi elämän, joten noin 2–3 sadasta täyttää ADHD:n kriteerit aikuisenakin.

Lähteet: Uutispalvelu Duodecim