Agit hop jatkaa luokkataistoa – räppärien uho korvasi solidaarisuuden

Työväenlaulut eivät enää raiu samaan malliin kuin 1970-luvulla, mutta luokkarailo ratkeaa tänäkin päivänä rap-musiikissa. Riimejä tutkineen Jussi Kokkolan mukaan kapitalistille heristää nyt nyrkkiä markkinoilta pudonnut epäluokka.

Kotimaa
Kuva 1970-luvulta, jossa Agit-prop laulaa lavalla. Vieressä kuva räppäri Palefacesta.

Tuloerot kasvavat, työttömyys lisääntyy ja syrjäytyminen syvenee, mutta työväenliike on vain haaleanpunainen muisto ja tukevassa haara-asennossa hoilaava laululiike on vaiennut.

Kirjallisuuden tutkija Jussi Kokkola.
Jussi Kokkola.Jouni Koutonen / Yle

Yhteiskuntakritiikki elää kuitenkin vahvana rap-musiikissa.

Esimerkiksi Palefacen, Asan ja Julma Henrin teksteissä on kuultavissa kirjallisuuden tutkija Jussi Kokkolan mukaan vanhojen työväenlaulujen kaikuja.

Luokkataisto elää edelleen, mutta kovin toisenkuuloisena kuin nelisenkymmentä vuotta sitten.

– Rap-musiikissa luokalla on merkitystä. Se elää siellä edelleen ihan sanana, mutta ennen kaikkea siinä, kuinka rap-lyriikoiden puhujat tekevät eroa toisiin ihmisiin. Edelleen löytyy näitä luokkapositioita, mutta luokka on vain hirveän erilainen nykyään eikä samalla tavalla yhtenäinen. Työväenluokkaisista lauluista välittynyt solidaarisuuden aate ei missään tapauksessa ole samalla tavalla enää läsnä, pohtii Jussi Kokkola.

Vihan vallankumous vailla poliittista ideologiaa

Poliittinen ideologia ja selvät luokkarajat leimasivat taistolaisuudesta kummunneita työväenlauluja, mutta rap-musiikissa poliittiset sidonnaisuudet loistavat poissaolollaan.

Keskiluokkaisuuden ruotsalainen kiteytys ”villa, volvo o voffe” pyritään repimään alas.

Jussi Kokkola

– Mitään poliittista ohjelmaa näistä ei voi, eikä mielestäni tarvitsekaan lukea. Rapin luokkatietoisuus ja ”vallankumous” kiteytyvät tunteen ympärille, ja usein se tunne on viha.

Yksioikoisin luokkakuva ja samalla lähimmät yhtymäkohdat Agit Propiin löytyvät Jussi Kokkolan mielestä Palefacen teksteistä.

Lyyrisimmäksi riimittelijäksi hän arvioi Asan, jonka kappaleessa "tehdasalueen lapset yksitellen taistoon tarttuvat".

Epäluokka peilaa itseään vastakohdan kautta

Notkein luokkakuva löytyi Kokkolan yllätykseksi alatyylistään tunnetun Julma Henrin sanoituksista.

– Niissä on välineellistä vallankumousta, niissä halutaan löytää selvät vastakkainasettelut. On yksi porvariluokka, se porukka, joka pystyy kuluttamaan markkinoilla. Sitten on ”syrjittyjen epäluokka”, joka ei pääse tähän leikkiin mukaan. Se on hyvin sekalainen seurakunta: päihdeongelmaisia, työttömiä, maahanmuuttajia... Itseä halutaan ymmärtää vastakohtaparien kautta; voin vähän heristää nyrkkiä kapitalismille, kun mulla on joku vastakohta, johon peilata itseäni.

Itse ainakin lasken rap-musiikin taiteen kategoriaan, siinä käsitellään nyky-yhteiskunnassa läsnä olevia aiheita.

Jussi Kokkola

Julma Henri uhoaa: "Ajan Volvosi omakotitaloosi ja syön kultaisennoutajasi."

Porvarin ei kuitenkaan tarvitse kokonaan menettää yöuniaan.

– Tällainen keskiluokkaisuuden ruotsalainen kiteytys ”villa, volvo o voffe” pyritään repimään alas. Joskus se tapahtuu aika julmastikin, mutta toki rap-musiikkiin liittyy aina ironia. Se on keino pelata valtapeliä, ja ironian avulla pyritään murtamaan muureja ihmisryhmien välillä ja kaatamaan stereotypioita. Osassa rap-musiikkia on toki suoraa naisvihaa tai homofobiaa, eikä se aina mene ironian piikkiin.

Miehistä höyryjenpäästöä syvempää yhteiskuntakritiikkiä

Rap-musiikin kapinan fokus on samaan tapaan sumea kuin viime itsenäisyyspäivän Kiakkovieras-juhlassa. Hulinoinnin myötä luokkakeskustelu virisi uudelleen juuri Jussi Kokkolan gradun valmistumisen aikoihin.

– Jos Kiakkovieraat nostivat kädet pystyyn, kun heiltä tivattiin poliittista ratkaisua tilanteeseen, ei se mielestäni tarkoita, ettei heidän kokemansa epäoikeudenmukaisuuden tunne olisi oikeutettu. Kyllä se pitää silti sallia kaikille, vaikka ei ratkaisua olisikaan tarjota.

Miehinen uho on korvannut ”työväen tyttäret railakkapäät”, eikä rap-lyriikoista hevin löydä työväenlaulujen tyylistä tasa-arvoisuuden tavoitetta.

Kirjallisuuden tutkijana Jussi Kokkola lukee rap-tekstejä kuin parhaimpia kovakantisiakin, vuoropuheluna yhteiskunnan kanssa.

– On teksteissä varmasti osittain pahoinvointiakin. On hienoa, jos se purkautuu taiteen keinoin. Itse ainakin lasken rap-musiikin taiteen kategoriaan. Siinä käsitellään nyky-yhteiskunnassa läsnäolevia aiheita. Näkisin, että rapissa on sellaista syvyyttä, jota ei pidä kuitata vain nuorten, vihaisten miesten höyryjen päästönä. Ja hyvä, että ne höyryt pääsevät sanoituksissa, eikä jossain muualla!