Autokuumeeseen ei aspiriini auta

Vapun viettoon liittyy monenlaisia tapoja. Jenkkiautoharrastajien perinteeksi on Jyväskylässä  muodostunut 80-luvun alusta asti järjestetty vappucruising. Tänä vuonna tähän Suomen suurimpaan amerikanrautojen kokoontumisajoon odotetaan yhteensä liki tuhatta ajoneuvoa.

ilmiöt
On se Auto.
Simo Pitkänen / Yle

Jämsäläisen Veli-Matti Mäkisen tallissa seisoo useampikin krominkiiltoinen kaunotar odottamassa, kuka pääsee vappuajelulle tänä vuonna. Päätöksen Mäkinen tekee vasta vapunpäivänä.

– Katsotaan sitten vappuaamuna että miltä näyttää taivaalla ja lähdetään sitten sen mukaan jollakin liikenteeseen. Mutta Jyväskylään tulemme varmasti.

Mäkinen on yksi monista amerikanrautoihin hurahtaneista autoharrastajista. Ensimmäisen jenkkiauton hän osti Kangasalalta vuonna 1980, Chevrolet Bel Air vuosimallia 1954. - Sen jälkeen on tämä homma lähtenyt pikkuisen lapasesta niin, että autoja on kertynyt sitten vuosi vuodelta lisää talliin.

– Enkä tiedä näkyykö loppua vielä, sanoo Mäkinen.

Cadillacit ovat olleet aina lähellä Mäkisen sydäntä, mutta tiukkaa merkkiuskollisuutta hänestä ei löydy. Intohimoiselle keräilijälle käyvät kaikki tietyt kriteerit täyttävät jenkkiautot.

Lähinnä keräilyn kohteina ovat alkuperäiskuntoiset museoautot ja hyväkuntoiset harvinaisuudet. Kokoelmasta puuttuvia unelma-autoja tuntuu riittävän loputtomiin.

Mäkinen pyrkii ulkoiluttamaan auto-kaunottariaan kesäaikaan aina kelin salliessa. Omistaja ei ole niistä myöskään kovin mustasukkainen.

– Tottakai kaverit saa koskea niihin myös. Autoja on myös annettu kavereiden käyttöön erilaisiin tapahtumiin ja muun muassa Jyväskylän vappucruisingiin on lähdetty kavereiden kanssa minun autoilla monta kertaa.