1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Osta hedelmät ja vihannekset tänään – voivat loppua kesken

Kaupan alan varastotyöntekijöiden lakko vaikuttaa ruokakauppojen valikoimiin viikonloppuna. Pyhien väliin osuva lakko on kauppojen kannalta erityisen hankala.

Kotimaan uutiset
Omenia kaupan hedelmätiskillä.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Perjantaina alkanut kaupan alan varastotyöntekijöiden lakko vaikuttaa ruokakauppojen valikoimiin etenkin viikonloppuna.

– Tänään tavarat tulivat vielä normaalisti, mutta huomenna ja maanantaina lakko vaikuttaa jonkin verran, arvioi Kymen Seudun Osuuskaupan aluejohtaja Jari Klaus.

Lakon ajankohta on kauppojen näkökulmasta erityisen ikävä, koska se osuu kahden pyhän väliin.

– Emme ole varautuneet lakkoon mitenkään. Tieto saatiin vappuaattona kello 16. Jos tieto olisi tullut aikaisemmin, niin olisimme tehneet isommat tilaukset tälle päivälle, Klaus harmittelee.

Emme ole varautuneet lakkoon mitenkään.

Jari Klaus

Lakko vaikuttaa ruokakaupoissa eniten tuoretuotteisiin, joista voi tulla viikonlopun ja maanantain aikana pulaa.

– Se näkyy lähinnä hedelmä- ja vihannesosastolla. Meille on onneksi tullut kuivatavaraa sen verran runsaasti, että saatavuus on varmasti hyvä viikonlopun yli.

PAMin kaupan alan neuvottelupäällikön Juha Ojalan mukaan lakko hankaloittaa tavarantoimituksia kaikissa kaupparyhmittymissä ympäri maata.

– Mukana on merkittävä määrä keskeisiä logistiikkakeskuksia ja varastoja. Kaikkien toimittajien toimitukset vaikeutuvat jossain määrin. Vaikka koko Suomi ei olekaan kiinni, niin tämä jakautuu aika tasapuolisesti.

Lue seuraavaksi