1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ilmiöt

Huonekasvi on monelle tärkeä – ja melkein kuin perheenjäsen

Yle Turku pyysi huhtikuussa suomalaisia kertomaan iäkkäistä huonekasveistaan. Saapuneet tarinat kertovat kasvien tärkeästä roolista kodeissa. Suhde kodin vihreään katseenvangitsijaan on monelle todella tärkeä.

40-vuotias gardenia kukkii tuoksuvin kukin helsinkiläisen Anu Karttusen hoivissa. Kukinta on vain runsastunut vuosi vuodelta. Kuva: Anu Karttunen

Perinnekasvien arvostus on nyt huipussaan. Sen innoittamana Yle Turku lähti huhtikuussa etsimään kotien iäkkäitä kasvikuningattaria ja -kuninkaita.

Toimitukseen saapui huhtikuussa lähes sata tarinaa huonekasveista. Halusimme kuulla, millaisia iäkkäitä, historiaa omaavia kasveja kodeista löytyy. Tarinoita saapui eri puolilta Suomea.

Monilla on vahva tunneside kasveihin, ja monilla nuo siteet ovat vuosien saatossa vain vahvistuneet.

Monen kasvin kasvutarina on myös jonkinlainen selviytymistarina. Sellaisen lähetti toimitukseen esimerkiksi asikkalalainen Eija Haapala:

Meillä on maatiaisamaryllis, jonka kantaäidin mieheni isä toi jatkosodasta sotasaaliina Karjalan Kannakselta leipälaukussa Sysmään. Perheen perustamisen jälkeen kukka muutti 50-luvun alussa Asikkalaan, josta yksi tyttäristä vei sen mukanaan Juvalle. Siellä sitä on jaettu muille sisaruksille. Oman osuutemme toimme takaisin Kalkkisten Pyhämäkeen viime syksynä. Tämän vuoden tammikuussa teki ensimmäisen kukkavanan, jossa kaksi upeaa kukkaa.

Moni on havainnut huonekasvissaan poikkeuksellista sitkeyttä. Niin myös kotkalainen Ulla-Maija Mantere:

Tänä talvena tuli tuuletettua hieman rankemmin 15 asteen pakkasessa. Kliivia oli metrin päässä ovesta eikä se ollut moksiskaan monen tunnin kylmäkylvystä.

Samalla hoivataan ihmisen muistoa ja kunnioitetaan perintöä

Moni tarinansa jakanut tuntee selvästi ylpeyttä hoivatessaan iäkästä, suvussa pitkään ollutta kasvia. Yle Turun huonekasvitarinoiden keruussa kummitätinä toiminut museopuutarhuri Aaja Peura ymmärtää, miksi.

Katariina on saanut kuvan kaktuksen vuonna 1970. Kuva: Katariina

– Monella on vahva tunne siitä, että esimerkiksi edesmenneeltä sukulaiselta saatua kasvia hoitaessa vaalii myös edesmenneen sukulaisen muistoa. Halutaan tietenkin pitää hyvää huolta perinnöstä. Tunne on tottakai ihan luonnollinen, Peura sanoo.

Moni kirjoittaja ilmaisee lähettämässään tarinassa toiveen, että oma vihreä silmäterä saisi hoitoa myös sitten kun itsestä aika jättää. Kemiöläinen Tiina Sunell kirjoitti kiinanruusustaan pitkän kirjeen.

Kasvini alku on peräisin isäni äidin kiinanruususta, jonka hän oli saanut mieheltään (isoisäni) tuliaisiksi ulkomaantyömatkalta. Jostakin syystä kiinanruusu on merkinnyt minulle aina hyvin paljon tunteen tasolla, ja kun isoäitini kuoli vuonna 2004, sain tästä kasvista pienen pistokkaan itselleni. Isoäitini oli varsinainen sisupussi: pieni ja tulinen pippuri, voisin myös luonnehtia. Kiinanruusu tuntuu olevan samaa laatua: sisukas ja voimakas omalla tavallaan. Vaalin omaa kasviani huolella, ja se muistuttaa minua päivittäin isovanhemmistani. Toivon, että kun minusta aika joskus jättää, rakas kasvini jakautuu lapsilleni ja jatkaa elämäänsä edelleen virkeänä.

On hienoa tuntea kasvinsa historiaa

Useammalla postia lähettäneellä kasveja oli enemmän kuin yksi. Moni on perillä myös oman kodin ulkopuolella kasvavista, iäkkäämmistä huonekasveista ja niiden alkuperästä. Esimerkiksi raisiolainen Taina Virta kirjoitti useammasta kotikaupunkinsa julkisten tilojen kasvista:

Pernon kartanon rouva on lahjoittanut kasvin Raisioon Ihalan koulun vihkiäistilaisuudessa vuonna 1957. Kasvi on ollut siitä asti Ihalan koululla. Haemantus albiflos, valkotupsukki, lehmänkieli. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kasvi on pieni, oppilaat kun tekevät aina välillä ns. apuharvennusta kasveille.

Turkulainen Jussi Lampinen on hurahtanut useamman huonekasvin hoitoon kotonaan.

Anu Karttusen gardenia on 40-vuotias. Se on niin suuri, että huone, jossa se kasvaa, on nimetty gardenia-huoneeksi. Kuva: Anu Karttunen

Mistä aloittaa? Tälläkin hetkellä kotimme ikkunoilla toisiaan tönii noin 30 aikuista kasvia. Huonekasviharrastus yllätti minut hiipien. Suvussamme on ollut muitakin viherpeukaloita, ja sen ansiosta minullakin nyt kasvaa kasveja, joilla on pitkä tarina kerrottavanaan.

Moni hoivaa suvussa pitkään ollutta kasvia ja tuntee hyvin sen tarinan. Moni tahtoi jakaa myös oman kasvin kanssa sattuneen, ehkä hieman epätavallisenkin, muiston. Kuten hollolalainen Marju Salakka:

Olen syntynyt -72, ja asuin ensimmäiset seitsemän ikävuottani mummolassa. Hänellä oli iso, noin 30 vuotta vanha punainen kiinanruusu, jolla oli paksu puuvarsi. Korkeutta kasvilla oli vajaa kaksi metriä, ja se oli isäni tekemässä altaassa. Muistan, että jonain talvena, lauantaina päätin ilahduttaa mummoa ja pappaa saunavastalla – kiinanruusun oksista tehdyllä. Noh, kasvi oli aika rujon näköinen sen jälkeen, mutta seuraavana keväänä kasvu ja kukinta olivat kohdallaan.

Onko kasvilla sielu?

Muutamissa kirjeissä pohdittiin, onkohan omalla huonekasvilla sielu. Helsinkiläinen Kirsi kirjoitti:

Minulla on joulukaktus, jonka sain syntyessäni vuonna 1978. Huomiota herättävää on se, että omassa elämässäni vaikeana ajanjaksona myös kukkani oli alakuloinen ja pudotti ison oksan, kuin merkkinä.

Rakkaita pistokkaita on otettu haltuun myös naapureilta tai saatu melkeinpä vahingossa. Satu Oksanen Villähteeltä kirjoitti amatsoninliljansa tarinan:

Kasvi on tullut lapsuudenkotiini 1950-luvulla. Perheemme haki maidon yhdestä kylän maalaistalosta kannuilla. Äitini kertoi, että eräällä maidonhakureissulla talon emäntä oli ollut vaihtamassa multaa amatsoninliljaansa ja antoi siitä sipuleja isälleni mukaan kotiin vietäväksi. Isäni oli ottanut sipulit taskuun aikoen heittää ne matkan varrella tienposkeen. Ne unohtuivat kuitenkin taskuun ja tulivat kotiin mukaan. Tämän kasvin jälkeläinen on kodissamme vieläkin.

Turkulainen Helena Haapanen kirjoitti hoivaavansa saintpauliaa, jonka hän on saanut vuosikymmeniä sitten Martta-rouvalta.

Martta oli syntynyt 1900 New Yorkissa, mutta oli vanhempiensa mukana muuttanut Suomeen jo ihan pienenä. Äitinsä oli tämän kukan salakuljettanut laivalla yli Atlantin. Martta oli sitä hellinyt äitinsä jälkeen, ja suurena suosionosoituksena sain häneltä siitä taimen. Minä olen sitä vaalinut Martan muistoa kunnioittaen ja jakanut  auliisti muillekin, jotta se jatkuisi ja säilyisi vielä tälläkin vuosituhannella. Se on aivan erinäköinen kuin nykyiset Santut, kukkii runsaasti pienin sinisin kukin monta kuukautta vuodessa ja lisääntyy helposti.

Museopuutarhuri Aaja Peura sanoo, että tutkijat ovat erittäin kiinnostuneita juuri edellämainitun kaltaisista kasveista ja niiden pistokkaista.

– Geeniperimän säilyttäminen on tärkeää.

Hänen mukaansa Yle Turulle lähetetyt tarinat ovat ainutlaatuista tutkimusaineistoa, ja ne pääsevätkin seuraavaksi tutkijoiden analysoitavaksi.

_– _Tällaista aineistoa olisi vaikea kerätä tuosta vain. Toivon, että saamme nämä tarinat jonain päivänä kirjaksi asti, Peura sanoo.

Huonekasvitarinoita lähettäneiden kesken arvotun lahjakortin puutarhamyymälään voitti Pirkko Haavisto Kauhajoelta. Kiitos kaikille osallistujille!