Atria uusii tuottajahinnat: Tiivis sikala, parempi hinta

Sikaloiden tiloja tulisi käyttää tehokkaammin, lihatalo linjaa. Atrian kilpailijalla HK:lla on ollut sama tuottajahinnoittelumalli käytössä kolme vuotta. HK:n mukaan tilan kapasiteetti on täydessä käytössä, mikä alentaa sianlihan tuotantokustannuksia ja lisää tilan kannattavuutta.

talous
Sikoja karsinassa makaamassa
Mari Siltanen / Yle

Atria muuttaa tuottajahinnoitteluaan. Tähän saakka Atria on maksanut sitä paremmin, mitä enemmän tilalla on sikoja. Jatkossa tuottaja saa sitä paremman hinnan, mitä enemmän sikoja on suhteessa tilan neliöihin. Atria on Suomen suurin sianlihan ostaja.

– Avainasiaksi muodostuu olemassa olevien seinien tehokas hyödyntäminen, Atria kertoo verkkosivuillaan.

Muutos astuu voimaan tila kerrallaan tämän vuoden aikana. Sianlihan tuottajien kesken on kritisoitu sitä, että suurista sikamääristä on maksettu paremmin.

Hinnoittelumuutoksella Atria haluaa kaventaa kilpailueroa tanskalaisiin sikaloihin varmistamalla, että karsinoita ei ole tyhjillään. Sioille varattua tilaa ei olla Atrian mukaan vähentämässä ja se varmistetaan valvonnalla.

Atrian mukaan kilpailuetua tanskalaisille syntyy, koska Tanska vaatii lihasialle tilaa 0,8 neliömetriä sikaa kohden. Suomessa vaatimus on 1 neliömetri. Atrian laskelmien mukaan todellisuudessa lihasian käyttämä tila on Suomessa 1,4 neliömetriä.

– Optimistisesti ajatellen tuottavuuden kautta saavutettavissa oleva kilojen lisäys vastaa noin kuudenkymmenen 1000-paikkaisen sikalan tekemistä, Atria laskee.

Tämänkokoinen sikala vastaa tyypillistä suomalaista sikatilaa. Samassa yhteydessä Atria aikoo kannustaa rahalla siihen, että sikaketju jouhevoituu emakkotilan ja kasvattajan eli lihasikalan välillä.

– Emakkotilat eivät tule kärsimään ennakoimattomasta porsasruuhkatilanteesta tai lihasikalat porsaspulasta, Atria tavoittelee.

Tilat täyteen käyttöön, sikoja ei asusta neliöissä enempää

Atrian kilpailija HK otti vastaavan hinnoittelumallin käyttöön vuonna 2011 sekä porsastuotannossa että lihasiankasvatuksessa.

Yhtiön eläinhankinnasta ja tuottajapalveluista vastaava johtaja Veli-Matti Jäppilä kertoo, että kyse on tilan kapasiteetin tehokkaammasta käytöstä ja tasaisemmasta tuotantotahdista.

– Kun siellä hallissa ei ole tyhjänä oloaikaa, niin tuottaja saa paremman hinnan. Loppukasvatusikalassa eläinten kierto on reilut kolme kertaa vuodessa. Kiertonopeus on voinut olla myös sen alle tai yli. Kyse on tilan täyden tuotantokapasiteetin käytöstä. Ei niissä neliöissä ole yhtään sikoja enempää.

Jäppilän mukaan HK:n kokemukset kolmen vuoden jälkeen ovat myönteisiä.

– Ihan kansantaloudellisestikin on tärkeää, että sikatalouden neliöt ovat hyötykäytössä koko ajan. Sianlihan tuotantokustannus alenee, ja tilan tuotto tätä kautta paranee, kun neliöt on paremmassa käytössä. Tämä koskee sekä porsastuotantoa että lihasikalaa.

HK on myös maksanut lihasikatilallisille enemmän siitä, että sika "kiertää" emakkotiloilta koko ajan.

Tahti kiristyy, voiko sikatilallinen unohtaa lomailun?

Maataloustuottajien keskusjärjestön sikajaoston entinen puheenjohtaja Kalle Vähä-Piikkiö tulkitsee, että käytännössä sikatiloilta tyrehtyy taukoilu.

Tehokkaampi neliöiden käyttö syntyy sillä, että teurasauton mentyä pihaan tulee porsasauto saman tien.

– Ennen vanhaan sikatilallinen pystyi viettämään jopa kesälomaa.

HK:n Veli-Matti Jäppilä muistuttaa, että porsaita tuottavilla tiloilla on koko ajan tuotanto päällä, eikä taukoja ole ollut kuten lihasikatiloilla.

– Jos tilalla on eläimiä, niin lomat täytyy ottaa niin, että tiloilla on tuuraajat tai kesälomittajat.

Korjattu 7.5.: Kalle Vähä-Piikkiö on sikajaoston entinen puheenjohtaja, ei nykyinen.

Jutun neljättä ja viidettä kappaletta on tarkennettu 8. toukokuuta, koska aiemmasta muotoilusta syntyi käsitys, että Atria kannustaisi vähentämään sikaa kohden laskettua tilaa.