Elsi Kataisella ehkä koko Itä-Suomen muhkein vaalibudjetti

Tämänhetkisten tietojen mukaan keskustan eurovaaliehdokkaalla, pielavetisellä Elsi Kataisella on Itä-Suomen suurimpiin lukeutuva vaalibudjetti yhdessä SDP:n ehdokkaan, joensuulaisen Riitta Myllerin kanssa. Kolmantena listalla on tällä hetkellä kristillisdemokraattien Sari Essayah, noin 45 000 euron budjetillaan. SKP:n ehdokkaat puolestaan käyttävät kampanjointiin vain vähän rahaa.

vaalit
Elsi Katainen
Jyrki Lyytikkä / YLE

Pohjois-Savon eurovaaliehdokkaiden vaalibudjeteissa on suuria eroja. Tämänhetkisten tietojen perusteella koko Itä-Suomen suurimpiin kuuluva vaalibudjetti on pielavetisellä keskustan ehdokkaalla Elsi Kataisella, joka kertoo käyttävänsä kampanjointiin noin 60 000 euroa. SDP:n joensuulaisehdokkaan Riitta Myllerin budjetti on arviolta 60–80 000 euroa.

Elsi Katainen ei halunnut tarkemmin kertoa, mistä hänen budjettinsa koostuu. Hänen mukaansa tiedot julkistetaan myöhemmin.

Vaalibudjetit ovat todellakin vielä arvioita. Kampanjointi on vielä kesken ja varsinaiseen vaalipäivään pari viikkoa. Esimerkiksi mikkeliläinen keskustan ehdokas Olli Rehn kertoo budjetistaan myöhemmin toukokuussa. Varsinaisen vaalirahoitusilmoituksen takaraja on sekin vasta heinäkuun 28. päivä.

Myös lapinlahtelaisen kristillisdemokraattien Sari Essayahin budjetti nousee arviolta ainakin 45 000 euroon. Se on selvästi enemmän kuin Essayahin viime eurovaalien noin 36 000 euron budjetti.

– Viiden vuoden aikana hinnat ovat nousseet. Mainontaanhan se käytetään, radio- televisio ja lehti. Lehtimainonta vie leijonaosan. Kun katsotaan edellisten vaalien budjettia niin läpimenoon vaadittiin keskimäärin 30–60 000 euron budjetti, Essayah kertoo.

Essayah kertoo käyttävänsä kampanjointiin 70-prosenttisesti omia rahojaan, 30 prosenttia tulee yrityksiltä ja muista lahjoituksista. Kristillisdemokraattien puolueen tuki on tuhat euroa ehdokasta kohden.

Myös vihreiden kuopiolainen ehdokas Harri Auvinen on jo tehnyt ennakkoilmoituksen vaalirahoituksestaan. Noin 15 000 euron budjetista omia rahoja on 10 000 euroa, puolueen tuki on 3 500 ja loput muiden tahojen tukia.

Viiden vuoden aikana hinnat ovat nousseet.

Sari Essayah

Sen sijaan Suomen Kommunistisen Puolueen pohjoissavolaisten ehdokkaiden budjetti on vain sadoista euroista muutamiin tuhansiin euroihin. SKP:n Hannu Hyvönen ilmoittaa Ylen vaalikoneessa budjetikseen nollasta viiteen sataan euroa.

Kuopiolaisen saman puolueen ehdokkaan Juhani Tanskin budjetti on 300 euroa. SKP tukee ehdokkaitaan mainostamisessa. Valmiita vaaliesitteitä lähetettiin iso pakettilaatikollinen.

– Bensoihinhan nuo kolmesataa euroa menevät. Pitää kiertää ympäri Suomea, Vantaalla, Kuopiossa, Helsingissä, Turussa, Oulussa, Tanski luettelee.

Viime eurovaaleissa Timo Soini pääsi Euroopan parlamenttiin pienimmällä rahasummalla, runsaalla 10 000 eurolla, kun keskustan Hannu Takkula käytti kampanjointiin noin 147 000 euroa.

– Se on kansan käsissä, riittääkö oma pikkubudjetti, Tanski toteaa.

Europarlamenttivaalien ennakkoäänestysaika on 14.-20.5.2014 ja varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 25.5.2014.

Pohjoissavolaisten eurovaaliehdokkaiden vaalibudjetit Ylen vaalikoneen tai oman ilmoituksensa mukaan

Elsi Katainen (kesk.), Pielavesi noin 60 000 euroa

Sari Essayah (kd.), Lapinlahti noin 45 000

Jukka Savolainen (kok.), Kuopio 15 001–20 000

Harri Auvinen (vihr.), Kuopio noin 15 000

Kimmo Kivelä (ps.), Kuopio 10 001–15 000

Jani Kolehmainen (ps.), Siilinjärvi 10 000–15 000

Erkki Virtanen (vas.) Kuopio 2 001–3 000

Susanna Rissanen (SKP), Iisalmi 1 001–2 000

Hannu Hyvönen (SKP), Iisalmi 0–5 00

Juhani Tanski (SKP), Kuopio noin 3 00

Päivitetty 7.5.2014 klo 12.05: Jutun otsikkoa ja kärkeä tarkennettu, koska Yle Pohjois-Karjala uutisoi tiistaina virheellistä tietoa Riitta Myllerin vaalibudjetista.