Suomeen aiotaan avata Itä-Ukrainan separatistien edustusto

Hanketta ajanut dosentti Johan Bäckman kertoo, että edustustoon on jo nimetty kaksi henkilöä. Virallista lähetystöä niin kutsuttu Donetskin tasavalta ei voi Suomeen perustaa, sillä se ei ole kansainvälisesti tunnustettu valtio.

Ulkomaat

Suomeen aiotaan perustaa Itä-Ukrainassa toimivan niin kutsutun Donetskin tasavallan edustusto. Donetskin kansantasavalta on ryhmittymä, joka on vallannut itäisessä Ukrainassa hallintorakennuksia ja aikoo järjestää 11. toukokuuta kansanäänestyksen Donetskin alueen asemasta.

Suomen ulkoministeriöstä kerrotaan, että virallisen lähetystön voi avata vain kansainvälisesti tunnustettu valtio, johon Suomella on diplomaattisuhteet. Ulkoministeriö ei halua kommentoida edustustohanketta.

Edustustohankkeen suomalaisten puuhamiesten mukaan Ukrainassa istuva väliaikaishallitus on laiton.

Hanketta Suomessa ajanut dosentti Johan Bäckman kertoo, että edustusto avataan 18. toukokuuta Helsingissä järjestettävässä konferenssissa, jossa pääpuhujana on euraasialaisuuden aatetta kehittänyt politiikan tutkija Aleksandr Dugin.

Konferenssin nimi on "Rakennamme Suur-Venäjän".

Bäckman kertoo keskustelleensa edustuston avaamisesta Moskovassa Donetskin tasavallan päämiehen Denis Pušilinin kanssa.

Bäckman kertoo, että edustustoon on jo nimetty kaksi henkilöä, se saa kiinteän katuosoitteen ja nettisivut.

Pušilin on Euroopan unionin pakotelistalla, joten hänen saapumisensa Suomeen edustuston avajaisiin vaikuttaa epätodennäköiseltä. Pakotelistalla oleviin henkilöihin kohdistuu muun muassa matkustuskielto EU:n alueelle.

Kyseessä on Bäckmanin mukaan Donetskin tasavallan edustusto Länsi-Euroopassa. Bäckman korostaa, että hän ei itse johda edustustoa.

Donetskin tasavallan edustajaksi on nimetty Petri Krohn. Krohn itse tärkeimmäksi tehtäväkseen tiedotustoiminnan Ukrainan tilanteesta. Krohn katsoo, että länsimainen media valehtelee Ukrainan tapahtumista.

Krohn itse luonnehtii Ukrainan tilannetta siten, että Ukrainassa on käynnissä antifasistinen vastarinta lännen pystyttämää Kiovan fasistijunttaa vastaan.