Verottaja iskee bloggaajien saamiin ilmaislahjoihin

Verottaja on ensi kertaa antanut ohjeet blogikirjoituksista saatujen korvausten ilmoittamisesta. Uuden ohjeistuksen mukaan bloggaajan pitää ilmoittaa verottajalle ansiotuloinaan myös bloggaamisesta saadut tavarat ja palvelut. Muutos koskettaa suurta joukkoa bloggaajia.

Kotimaa
Hanne Valtari
Lähiömutsi-blogia pitävä Hanne Valtari kertoo kokemuksistaan bloggaajien saamista korvauksista. Valtaria on pohdituttanut mm. verottajan suhtautuminen tablettitietokoneeseen, jonka hän sai käyttöönsä, kun testasi verkkopalvelua.

Hanne Valtari kirjoittaa Lähiömutsi (siirryt toiseen palveluun)-blogia, jolla on 10 000 viikkolukijaa.

Silloin tällöin hän testaa mainostajilta saamiaan tavaroita ja palveluja. Näin hän esimerkiksi sai Samsungin tablettitietokoneen.

– Kun kirjotin Elisa Kirja -palvelusta, sain tekstistä rahapalkkion, mutta sain myös tämän tabletin siinä yhteydessä käyttööni, että pystyn käyttämään ja kokeilemaan niitä palveluita.

Valtari on kysellyt verohallinnosta, pitäisikö hänen maksaa veroa saamistaan tavaroista.

Jos todella pitäisi ilmoittaa kaikki saamansa ripsivärit veroilmoituksessa, niin se koskisi todella suurta joukkoa.

Hanne Valtari

Silloin kunnollista vastausta ei tullut, mutta nytuusien ohjeiden (siirryt toiseen palveluun)mukaan bloggaajan pitäisi ilmoittaa verottajalle vastaanottamansa tavarat ja palvelut veronalaisena ansiotulona.

Myös Lähiömutsi-bloggaajan pitäisi siis maksaa veroa tablettitietokoneesta veroprosenttinsa mukaan.

Poikkeuksena mainoslahjat

Sama koskee lähes kaikkia rahanarvoisia etuuksia, kertoo verohallinnon ylitarkastaja Petri Manninen.

– Sitä on vaikea yksilöidä, mistä eduista veroa pitää maksaa ja mistä ei. Ne ratkaistaan tapauskohtaisesti. Mutta esineet, jotka voidaan helposti muuttaa rahaksi tai myydä, kuten esimerkiksi tabletti tai puhelin, ovat sellaisia, sanoo Manninen.

– Sen sijaan mainoslahjoiksi laskettavat tavarat ovat verovapaita.

Verottajan mukaan ohjeet tehtiin nyt, koska sekä bloggaajat että yritykset ovat niitä kyselleet.

On vaikea yksilöidä, mistä eduista veroa pitää maksaa ja mistä ei. Ne ratkaistaan tapauskohtaisesti.

Petri Manninen

Muutos koskettaa monia, arvioi Lähiömutsi-blogin kirjoittaja.

– Sehän on valtavan suuri joukko, koska bloggaajia on niin paljon! Kaikki eivät tee sitä sivutyönään yrityksen kautta niin kuin minä, mutta jos todella pitäisi ilmoittaa kaikki saamansa ripsivärit veroilmoituksessa, niin kyllä se koskisi todella suurta joukkoa, pohtii Hanne Valtari.

Ilmoittamista ei aiota valvoa

Ilmoittavatko bloggaajat vastaanottamansa tavarat ja palvelut veroilmoituksessaan – sitä ei aiota erityisemmin valvoa.

– Odotan mielenkiinnolla, tuleeko tästä joku esimerkkikeissi, jossa jollekin bloggaajalle tulee sitten isot mätkyt. Tämä oma pyörittelyni on todella pientä, mutta joissakin blogeissa on lähes valmistalopaketti otettu blogin kautta vastaan. No nyt liioittelen, mutta lähestulkoon, nauraa Valtari.