1. yle.fi
  2. Uutiset

Oulangan tutkimusasemalle muutoksia

Oulun yliopiston Oulangan tutkimusaseman tukitoiminnot järjestetään uudelleen. Henkilöstövähennyksistä ei yliopisto ole vielä tehnyt lopullista päätöstä.

Kotimaan uutiset
Oulangan kanjoni. Kuusamo
Vesa Määttä / Metsähallitus

Oulun yliopiston Oulangan tutkimusaseman tukitoiminnot järjestetään uudelleen. Järjestely on osa Oulun yliopiston säästöohjelmaa. Muun muassa Oulangan tutkimusaseman laboratoriotoiminnat saatetaan jatkossa ostaa ulkopuoliselta toimijalta.

Oulangan tutkimusaseman henkilöstömäärään säästöt voivat myös vaikuttaa, sanoo yliopiston hallintojohtaja Essi Kiuru. Henkilöstövähennyksistä ei yliopisto ole vielä tehnyt lopullista päätöstä. Tutkimusasemalla työskentelee ympärivuotisesti neljästä seitsemään ihmistä.

Oulangan tutkimusasema sijaitsee Kuusamossa Oulangan kansallispuistossa. Asema perustettiin vuonna 1966 palvelemaan bio- ja geotieteellistä tutkimusta ja opetusta.

Nykyisin asema on yliopiston monitieteinen alueellinen yksikkö. Yliopisto järjestää siellä opetusta ja tutkimusta, ja se on samalla Oulun yliopiston aluetoimintaa Koillismaalla. Asemalla järjestetään myös kursseja ja seminaareja.

Lue seuraavaksi