Videoterveiset Kroatiasta: "Korkeakoulutetut tekevät lähtöä"

Toimittajat Eve ja Sean kiertävät parhaillaan Euroopassa. Sean Ricks lähetti aamulla videoterveiset Kroatiasta, josta hän etsii parhaillaan maanviljelijää haastateltavaksi.

Sean Ricks raportoi Kroatiasta
Ylen toimittaja Sean Ricks kiertää Eurooppaa europarlamenttivaalien alla ja tapaa nuoria. Kroatiassa EU-jäsenyyttä odotettiin pitkään. Moni nuori suhtautuu silti siihen nuivasti: byrokratia on lisääntynyt eikä talous ole kohentunut.

Sean tavoitettiin pienestä, noin 15 000 asukkaan Samoborista Kroatiasta.

– Tämä on oikein viehettävä pikku kaupunki.

Kroatia on ollut kohta vuoden EU:n jäsenmaa. Ricks kertoo, ettei unioniin suhtauduta maassa pelkästään myönteisesti.

– Ei siihen negatiivisesti suhtauduta, mutta ei hyvinkään. Maa oli kokenut talouslaman ennen EU:ta, ja sitten kun maasta tuli EU:n jäsen, lama on vain jatkunut.

Huono taloustilanne ilmenee Ricksin mukaan Kroatiassa muun muassa niin, että korkeakoulutetut pakenevat maasta.

– Olen kuullut, että monet lääkärit lähtevät Saksaan tai Englantiin, koska siellä on parempi palkka kuin Kroatiassa.

Even ja Seanin matkaa voi seurata Twitterissä tunnisteella #evejasean (siirryt toiseen palveluun) sekä Yle Uutisten verkkosivuilla osoitteessa yle.fi/evejasean.