Historialliset purjelaivat juhlistavat Halkolaituria

Muutama vuosi sitten kunnostettu Halkolaituri tarjoaa purjelaivoille hyvät toimintaedellytykset. Laivojen ylläpitokustannuksia katetaan vuokraamalla laivoja. Perjantaina purjelaivoihin on mahdollisuus tutustua ilmaiseksi.

vesikulkuneuvot
Halkolaituri, purjelaivasatama.
Halkolaituri, purjelaivasatama.Helsingin purjelaivasatamayhdistys

Pohjoisrannan purjelaivasatama täyttää 20 vuotta. Syntymäpäivien kunniaksi Helsingin purjelaivasatamayhdistys järjestää tapahtuman, jossa on merimiesmusiikin, -töiden ja -baarin lisäksi mahdollisuus päästä purjehtimaan ilmaiseksi perinnepurjelaivalla.

1890-luvulla valmistunut Halkolaituri on toiminut purjelaivasatamana vuodesta 1994 lähtien. Helsingin Purjelaivasatamayhdistyksen puheenjohtaja Erkki Wirta kertoo kunnostetun laiturin tarjoavan loistavat toimintaedellytykset. Yhdistyksen tulevaisuus näyttää valoisalta, mutta laivojen ylläpitokustannuksien takia taloudellisia vaikeuksia riittää.

– Halkolaituri mahdollistaa kaupallisen purjehdustoiminnan, jolla saamme laivojen kuluja katettua.

Rakkaudesta laivoihin

Perinnepurjelaivat omistavat pääosin osakeyhtiöt, mutta myös yksityishenkilöt. Laivojen suuremmissa remonteissa kustannukset voivat nousta jopa 400 000 euron luokkaan. Yhdistyksen satamakapteenin Mirkku Ronimuksen mukaan työtä tehdään rakkaudesta laivoihin, ei bisneksen takia.

Aikoinaan purjerahtilaivoilla kuskattiin hiekkaa ja halkoja. Nykyisin samoilla laivoilla kuskataan ihmisiä. Laivoista lähes kaikki ovat sodan jälkeen rakennettuja. Ronimuksen mukaan nykyisin laivat ovat käytössä vuokraajille.

– Laivoja vuokrataan pääasiassa yrityksille, mutta myös yksityishenkilöt vuokraavat syntymäpäiville, häihin ynnä muihin tarkoituksiin.