Ministerit tapaavat Jehovan todistajien johtoa – Yhteisö kiistää karttamisrangaistukset

Oikeusministeriö järjestää ensi viikolla keskustelutilaisuuden, jossa käydään läpi Jehovan todistajien sisäisiä rangaistuskäytäntöjä. Jehovan todistajien mukaan yhteisön käytännöistä on esitetty julkisuudessa vääriä tietoja. Uskontojen uhrit ry:n mukaan Jehovan todistajat itse jakavat väärää tietoa.

Kotimaa
Anna-Maja Henriksson.

Uskontojen uhrit -yhdistys julkaisi viime viikolla raportin, jonka mukaan Jehovan todistajien yhteisö alkaa karttaa kaikkia jäseniään jotka on erotettu tai jotka ovat itse eronneet Jehovan todistajista. Raportin mukaan esimerkiksi vanhemmat eivät ole missään tekemisissä uskon jättäneiden lastensa kanssa.

Uskontojen uhrit ry:n selvityksen mukaan karttamisrangaistuksia sekä muita rangaistuksia määrää Jehovan todistajien sisäinen oikeusjärjestelmä, oikeuskomitea. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) keskusteli tänään asiasta kirkkoasioista vastaavan ministerin Päivi Räsäsen (kd.) kanssa. Henrikssonin mukaan tilanne on ongelmallinen.

– Olimme yksimielisiä siitä, että tätä keskustelua pitää jatkaa niin, että myös Jehovan todistajien edustajat osallistuvat keskusteluun. Käymme läpi niitä käytäntöjä ja mietitään, voiko valtiovalta olla vaikuttamassa siihen, että uskonnollisissa yhdyskunnissa mietittäisiin myös, miten ihmisten perusoikeuksia toteutetaan käytännössä, Henriksson sanoo.

– Tässä tapauksessa on vaikea sanoa, niiden selvitysten pohjalta joita olemme saaneet, onko lakia rikottu vai ei. Se selviäisi, mikäli asia etenisi jonkun eteenpäin viemänä oikeuteen, Räsänen toteaa.

Räsäsen mukaan keskustelun tärkeimpänä tavoitteena on kannustaa yhteisöä käynnistämään sisäinen selvitys ihmis-ja perusoikeuksien toteutumisesta.

"Uskonnollinen yhteys katkeaa, perhesiteet ja rakkaus säilyvät"

Jehovan todistajien tiedottaja Veikko Leinonen kommentoi oikeuskomitean rangaistuksista noussutta kohua Yle Uutisille. Leinosen mukaan ministereiden kutsuun vastataan myönteisesti.

– Se on hyvä tarjous ja oikein mielellämme asiaa selvitämme.

Toimittaja: Keskustelussa on tarkoitus käsitellä muun muassa sitä, miten Jehovan todistajien perusoikeudet toteutuvat, jos he joutuvat oikeuskomitean kuultavaksi ja mahdollisesti karttamissäännösten alaiseksi. Mitä te ajattelette siitä, että tätä asiaa nimenomaan käsitellään?

– Meille Jehovan todistajille perheen ykseys ja perheen hyvinvointi on uskonnollisesti oikein tärkeä asia. Me kovin paljon pidämme huolta siitä, että perheissä asiat menee hyvin ja siinä mielessä että näistä asioista keskustellaan, niin ei siinä ole meille mitään vastenmielistä. Ja halutaan toisillekin kertoa millä lailla näemme vaivaa perheiden hyvinvoinnin kanssa.

*Toimittaja: *Onko se vaivannäköä se, että teidän sääntöjänne rikkoneet joutuvat tämän oikeuskomitean eteen?

– Tällä ei oikeastaan ole tekemistä sen kanssa, koska tämä nyt esiin nostettu oikeuskomiteakysymys on sellainen, joka on meidän näkemyksemme mukaan aika paljon toisenlainen. Silloin kun jollakulla on ongelmia niin meidän vanhimmat, jotka paimentavat meidän seurakuntaamme, niin he haluavat auttaa. Ja siitä on kysymys silloin aina kun on tällaisia keskusteluja.

Toimittaja: Mutta sitten käy niin, että joskus tämä joka on syytettynä jostakin joutuu eroon läheisistään?

– Tuo on sellainen asia, että tässä on hyvin paljon sekavaa ja väärinymmärrystä ja väärinesitystä, että ei tähän ole mitenkään mahdollista vastata näin lyhyesti.

Toimittaja: Mutta siitähän on selviä tietoja, että jos on joutunut erotetuksi Jehovan todistajista niin ei saa pitää yhteyttä läheisiinsä?

– Ei asia ei ole noin ollenkaan. Ilman muuta saa pitää yhteyttä läheisiinsä. Kysymys on siitä, että jos joku eroaa tai erotetaan jehovan todistajista, niin uskonnollinen yhteys katkeaa mutta perhesiteet, perheen jäsenten välinen rakkaus, se säilyy. Tää asia on julkisuudessa esitetty kyllä väärin.

Toimittaja: Kiistättekö te sen, että tämän uskonnollisen yhteisön jäsenyydestä erotetut eivät saisi pitää yhteyttä vanhempiinsa?

– Kyllä. Nimenomaan saa pitää yhteyttä vanhempiinsa.

Uskontojen uhrit: Harhaanjohtaminen jatkuu

Uskontojen uhrit ry:n toiminnanjohtaja Joni Valkila kommentoi Veikko Leinosen antamaa haastattelua napakasti.

– Jehovan todistajien johtajat on antaneet harhaanjohtavaa tietoa tästä karttamisesta tiedotusvälineille kymmenien vuosian ajan ja näköjään jatkavat tätä edelleenkin, Valkila sanoo.