"Yksikin väärä ajatus voi pilata urheilijan monen vuoden työn"

Mentaalivalmennus ei ole enää sellainen peikko kuin joskus takavuosina vaan tärkeä osa monen urheilijan harjoittelua. Porilainen psykologi ja mentaalivalmennuksen asiantuntija Markku Gardin auttaa nuoria urheiljoita henkisen kantin kestämisessä ja soveltaa samoja metodeja myös koulunkäynnissä.

urheilu
Brian Clough'n patsas
EPA

Mentaaliset taidot ratkaisevat urheilussa hyvin usein sen, kuka voittaa ja kuka joutuu pettymään.

Mentaalivalmentaja Markku Gardin kiteyttää asian varsin raadollisella tavalla.

– Yksikin väärä ajatus voi pilata vuosien raskaan ja hikisen työn.

Entinen korkea valtion virkamies jäi Ely-keskuksesta eläkkeelle ja työskentelee nyt muun muassa Satakunta Sports Academyn mentaalivalmennuksen asiantuntijana eli toimii nuorten urheilijoiden parissa.

– Yleisin urheilijoiden käyttämä mentaaliharjoitus on mielikuvaharjoittelu. Rauhallisessa tilanteessa, kuten vaikkapa kotisohvalla, voi käydä läpi tulevan pelin tilanteita. Myös keskittymistä harjoitellaan esimerkiksi ennen harjoituksia. Erittäin tärkeää on myös käydä jälkikäteen läpi harjoituksia, erityisesti onnistuneita suorituksia, Gardin summaa.

Ilmeet ja eleet ovat tärkeitä

Gardin sanoo, että omalla kehonkielellä pystyy vaikuttamaan asenteeseen.

– Jos olet pää pystyssä ja luottavaisen näköinen niin tämä asenne tarttuu esimerkiksi joukkueessa. Toisaalta pettyneen näköisen valmentajan päänpudistelu ja muut eleet tarttuvat nopeasti joukkueeseen, paljon nopeammin kuin valmentaja pystyy sanoin viestimään.

Markku Gardin korostaa, että mentaalivalmennusta voi hyödyntää yhtä hyvin vaikkapa esiintymislavalla tai koulunkäynnissä.

– Tenttiin valmistautuminen on kuin urheilijan harjoittelua ja itse tentti kilpailua. Niissä voi hyödyntää aivan samoja taitoja kuin joissain isoissa urheilukilpailussa. Näitä asioita käymme paljon läpi urheilijoiden kanssa.

Epäluulot karisseet nopeasti

Mentaalivalmennukseen on takavuosina suhtauduttu Suomessa epäillen. Nyt se hyväksytään jo laajasti yhdeksi tärkeäksi osa-alueeksi urheilijan harjoittelussa ja kilpailemisessa.

– Nykyään nähdään, että mentaaliharjoittelu on normaalia toimintaa, ja se on nostettu fysiikka- ja taitoharjoittelun rinnalle. Sotshin kisoissa oli jo mukana urheilupsykologi, Markku Gardin toteaa.