Etyj esittelee rauhanehdotustaan Kiovassa

Ehdotusta ei ole julkistettu, mutta uutistoimisto Reutersin mukaan siinä kehotetaan kapinallisia laskemaan aseensa ja Ukrainan hallitusta armahtamaan mielenosoittajat sekä aloittamaan kansallisen vuoropuhelun. Etyj tarjoaa apuaan sopimuksen toimeenpanossa.

Ulkomaat

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin edustajat ovat matkustaneet Ukrainan pääkaupunkiin Kiovaan esittelemään järjestön uutta suunnitelmaa maan kriisin ratkaisemiseksi.

Esitystä ei ole julkistettu, mutta uutistoimisto Reuters kertoo nähneensä esityksen. Reutersin mukaan ei oteta suoraan kantaa Venäjä-mielisten separatistien sunnuntaiksi suunnittelemaan kansanäänestykseen. Sen sijaan siinä vaaditaan, että laittomat aseelliset ryhmät vetäytyvät valtaamistaan kohteista Itä-Ukrainassa. Etyj tarjoutuu valvomaan prosessia.

Kaikkia osapuolia kehotetaan pidättymään väkivallasta, uhkailusta ja provokatiivisista toimista. Ukrainalla on ehdotuksen mukaan oikeus käyttää turvallisuusjoukkoja kohtuudella estäkseen väkivaltaisuudet.

Ukrainaa kehotetaan myös hyväksymään armahduslaki, jossa armahdetaan vallatuista rakennuksista lähteneet ja aseensa laskeneet mielenosoittajat, lukuunottamatta henkirikoksiin syyllistyneitä.

Ehdotuksessa myös korostetaan, että Ukrainan toukokuun 25. päiväksi määräämät presidentinvaalit ovat keskeiset maan vakauttamisen kannalta.

Ukrainalaisia kehotetaan myös laajaan kansalliseen vuoropuheluun muun muassa paikallisesta itsehallinnosta, kielistä ja kansallisista vähemmistöistä.

Suunnitelmassa kehotetaan myös pidättymään Ukrainan turvallisuusintressien vastaisista toimista, mutta esimerkiksi Venäjälle ei esitetä täsmällisiiä vaatimuksia.

57 maan Ety-järjestö tarjoutuu koordinoimaan sopimuksen toimeenpanoa, muun muassa aseriisuntaa ja kansallisen vuoropuhelun käynnistämistä.

Etyjin pääsihteeri Lamberto Zannier matkusti torstaina Kiovaan kaksipäiväiselle vierailulle. Keskiviikkona Etyjin puheenjohtajamaan Sveitsin ulkoministeri Didier Burkhalter vieraili Moskovassa. Reutersin Etyj-lähteen mukaan Burkhalter esitteli suunnitelman myöhään keskiviikkona myös Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalle Herman van Rompuylle Brysselissä.

Venäjän ulkoministeriön mukaan maan ulkoministeri Sergei Lavrov keskusteli torstaina puhelimitse Yhdysvaltain ulkoministerin John Kerryn kanssa Venäjän, Yhdysvaltain, EU:n ja Etyjin yhteisistä ponnisteluista Ukrainan kriisin ratkaisemiseksi. Ministeriö sanoo Lavrovin kehottaneen Yhdysvaltoja painostamaan Ukrainan hallitusta toimiin kriisin liennyttämiseksi ja edellytysten luomiseksi vuoropuhelulle.

Ei ole tiedossa, milloin ja missä muodossa suunnitelma aiotaan julkistaa.

Rompuy vierailee maanantaina Kiovassa keskustelemassa presidentinvaalien valmisteluista ja keinoista vakauttaa Ukrainan tilanne, EU kertoo.

Lähteet: Reuters, AFP, Itar-Tass