Jääkiekon MM-kisat alkavat: "Diktatuurin toimintaa on mahdoton ennustaa"

Suomen Penin edustaja kannustaa kisaturisteja tutustumaan Valko-Venäjään.

Aamu-tv
Minsk-areenaa valmistellaan.
Valko-Venäjän ihmisoikeustilanteeseen perehtyneet Iida Simes PEN-järjestöstä ja Päivi Mattila Ihmisoikeusliitosta arvioivat, miten jääkiekon MM-kisat vaikuttavat diktatuurin arkeen, voiko kisajulkisuudesta seurata hyvää poljettujen ihmisten oikeuksille.

Jääkiekon MM-kisat alkavat Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä tänään perjantaina. Muun muassa YK:n mukaan Valko-Venäjä syyllistyy vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin. Esimerkiksi viimeisin kuolemaantuomittu teloitettiin kolme viikkoa sitten.

Kenties esimakua tulevista viikoista saatiin, kun Yle Urheilun toimittaja Kaj Kunnas ja kuvaaja Antti Lähteenmäki olivat eilen torstaina tekemässä haastattelua: viranomaiset keskeyttivät kuvaamisen minskiläisellä torilla vedoten puuttuviin asiakirjoihin.

– Varmastikaan toimittajat eivät pääse vapaasti toimimaan, arvioi Valko-Venäjän oloja Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Päivi Mattila Ylen aamu-tv:n haastattelussa.

Hän muistuttaa, että diktatuurin toimintaa on mahdoton ennustaa.

– Viranhaltijat eivät välttämättä tiedä, miten toimia, Mattila arvioi kisaympäristöä.

"Epätoivottua ainesta siirretty toisaalle"

Jääkiekkokisojen vuoksi Minskiä on niin sanotusti siivottu:

– Esimerkiksi ihmisoikeustoimijoille on ehdoteltu, että he siirtyisivät Minskin ulkopuolelle kisojen ajaksi. Lisäksi niin sanottua epätoivottua ainesta, kuten alkoholisteja, on siirretty muualle, Mattila antaa esimerkin.

Valkovenäläisten aktivistien kisamielipiteet jakautuvat: toiset kehottavat boikotoimaan MM-kisoja, osa on sitä mieltä, että ulkomaalaiset kisaturistit ovat erittäin tervetulleita esimerkiksi tapaamaan paikallisia ihmisiä ja seuraamaan maan tilannetta myös kisojen jälkeen.

Ihmisoikeusliiton Päivi Mattila muistuttaa, että on riski, että itsevaltaisen presidentin Aljaksandr Lukašenkan valta kasvaa kisojen myötä.

– Esimerkiksi kisojen kuvamateriaalia käytetään varmasti propagandaan, hän huomauttaa.

Kirjailijoiden sananvapausjärjestö Penin vangittujen kirjailijoiden komitean puheenjohtaja Iida Simes neuvoo kisaturisteja yrittämään, jotta he saisivat matkallaan maasta ja sen kulttuurista mahdollisimman paljon irti. Samaan aikaan on hyvä muistaa, että Valko-Venäjä on suljettu diktatuuri:

– Ihmiset saattavat asettaa itsensä vaaraan, jos puhuvat esimerkiksi toimittajille.

Ihmisoikeusliiton tietojen mukaan Valko-Venäjällä on yhdeksän mielipidevankia vankilassa. Lisäksi kotiarestissa on useita kymmeniä toisinajattelijoita. Kisojen alla viranomaiset ovat käyttäneet myös hallinnollisia pidätyksiä, jotka mahdollistavat ihmisten vangitsemisen lyhyehköksi ajaksi.