Onko äitienpäivä turhaa hapatusta?

Kuva äitienpäivästä on usein idyllinen: rouva saa nauttia aamukahvinsa sängyssä, lapset laulavat ja puoliso tuo kukkia. Entä jos äitienpäivä tuntuukin rasittavalta hössötykseltä tai väkinäiseltä nostatukselta? Ovatko äidit erityishuomion tarpeessa pelkän äitiytensä vuoksi?

Osallistu
YLE Keski-Suomi / Niina Ryyppö

Suomessa äitienpäivän viettäminen juontaa juurensa 1920-luvulta. Tuolloin ajatuksena oli osoittaa huomiota etenkin sotaleskiksi jääneille äideille.

Mutta onko aika ajanut äitienpäivän ohitse? Tarvitseeko äitejä tai isiä nostaa jalustalle erityisenä päivänä?

Perheet ovat muuttuneet, samoin äitiys. Lapsia on usein vähemmän kuin jokunen vuosikymmen sitten ja tänä päivänä moni äiti ansaitsee kannuksensa työelämässä. Aiheuttaako äitienpäivä myös liikaa stressiä äitien läheisille?

Lahja pitää keksiä tai vähintäänkin kukat hankkia ajoissa, sillä pahimmillaan varsinkin äitienpäivän unohtanut puoliso leimataan välinpitämättömäksi nahjukseksi.

Vai onko äitienpäivästä kuitenkin enemmän iloa kuin harmia?