Vihreillä on Hämeessä kova vaalisavotta

Hämäläiset vihreät kampanjoivat eurovaaleissa muiden puolesta, koska riittävän kovia nimiä meppiehdokkaiksi ei omalta alueelta löytynyt. Eurovaaleihin puolue marssii ennakkosuosikki Heidi Hautalan johdolla, mutta toinen paikka Brysselissä on uhattuna.

Vihreä liitto
Eurovaaligrafiikkaa.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Vihreä liitto tavoittelee europarlamentista vähintään samaa paikkamäärää kuin puolueella nyt on. Kahden mepin tavoite edellyttää koko maassa suurempaa kannatusta kuin puolueella oli viime eduskuntavaaleissa tai esimerkiksi Yle Uutisten äskettäisessä puoluekannatuskyselyssä. Siinä vihreiden kannatus oli 8,2 prosenttia.

Kampanjaväellä on iso savotta Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Viime eduskunta- ja eurovaaleissa vihreiden vaalitulos oli maakunnissa selvästi huonompi kuin koko maassa eikä ehdokkaita Brysseliin omalta alueelta nyt ole.

Muutamaa nimeä vihreiden Hämeen piiri puoluehallitukselle ehdotti, mutta lopullisille ehdokaslistoille ne eivät yltäneet. Ja ainakin Lahden Vihreät myöntää, että ehdokasasettelussa möhlättiin, kun kandidaattien etsintä käynnistyi liian myöhään.

Eurovaaleissa oman maakunnan ehdokkaiden puuttuminen ei kuitenkaan ole ratkaisevaa. Viisi vuotta sitten Hämeen vaalipiirissä Vihreiden ääniharavat olivat Satu Hassi ja Heidi Hautala, jotka molemmat saivat runsaat 2 800 ääntä. Tuolloin vaaleissa ainoa hämäläisehdokas jäi muutamaan sataan ääneen.

Europarlamentaarikko Satu Hassi ei ole nyt ehdolla, mutta paluuta Brysseliin yrittää Heidi Hautala. Helsingin Sanomien viime viikkoisessa kyselyssä toiseksi suosituin vihreä oli kansanedustaja Anni Sinnemäki, joka kisaa paikasta Tarja Cronbergin kanssa – jos vihreiden kannatus riittää kahteen paikkaan.

Valtaosa ehdokkaista tulee pääkaupunkiseudulta ja etelän isoista kaupungeista, joissa puolueen kannatus on perinteisesti ollut suurta.

Puolueista vihreät on ehdokasasettelussaan naisvaltaisin: 20 ehdokkaasta 12 on naisia ja kahdeksan miehiä. Ehdokkaiden keski-ikä on 41 vuotta, mikä on keskustan ohella matalin perinteisistä puolueista.