Ylen Onnelliset yllätti junamatkustajat aamulla

Junamatkustajat pysähtyivät perjantaina aamulla hieman hölmistyneenä kuuntelemaan Tampereen rautatieaseman äänimaisemaa. Asemahallissa raikuivat reippaalla äänellä laulettuna esimerkiksi Yleisradion saamat palautteet.

Kotimaa
Yle Uutiset Häme: Ylen Onnelliset yllätti junamatkustajat
Yle Uutiset Häme: Ylen Onnelliset yllätti junamatkustajat

Tampereen rautatieasemalla kaikui kuulutusten välillä perjantaina aamulla muutaman minuutin ajan kuorolaulanta. Junamatkustajia oli yllättäen viihdyttämässä Yle Tampereen henkilökunnasta koostuva Ylen Onnelliset.

Kuoron ensimmäisellä keikalla esitettiin Pave Maijasen Lähtisitkö, M.A. Nummisen Radiolaulu sekä yleisöpalautteiden perusteella tehty Palautelaulu.

Vapaa-ajalla ja omalla rahalla pikkujouluideasta tempaistu kuoroharrastus sai yleisönkin hymyilemään.

– Oikein mukavalta kuulosti! Tällainen perjantaiaamun piristys, kommentoi nuori nainen.

Kuoron johtaja Silja Kuoppalakin äityi kehumaan kuoroa keikan jälkeen, vaikka vielä viikkoa ennen esitystä se sujui 85 prosenttisesti melkein oikein.

– Oikein ihanasti meni. Täällä oli mahtava akustiikka ja kaikui komeasti.