Vapaavuori: Rinne on parkkiintunut neuvottelija

Kokoomusministeri Jan Vapaavuori uskoo tulevansa hyvin toimeen SDP:n uuden johtajan kanssa.

politiikka

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan SDP:n puheenjohtajavaihdos ei vaikuta hallituksen linjaan.

- Kansakunnan edun nimissä on selvää, että meidän keskeiseen valtiontalouden tervehdyttämisen linjaan ja kestävyysvajeen purkamisen linjaan ei voida tehdä merkittäviä muutoksia, Vapaavuori sanoo.

Vapaavuori uskoo uuden puheenjohtajan Antti Rinteen mieltävän, että hallituspuolueet pelaavat samassa joukkueessa työllisyyden ja kasvun puolesta. Hän ei näe Rinteen esittämiä hallituskritiikkejä ongelmallisina.

- Kun ihmiset käyvät kampanjoita niin sitä käydään välillä vähän reippaammin, mutta tehtävän myötä ymmärretään siihen liittyvä vastuu ja kokonaiskuva, minkä edessä Suomi on. Meidän pitää tehdä isoja talouspoliittisia päätöksiä vielä tämän vuoden aikana, Vapaavuori sanoo.

Hän kuvaa Rinnettä kokeneeksi ja parkkiintuneeksi neuvottelijaksi. Vapaavuoren mukaan SDP:n puheenjohtajakisassa oli linjavaalin elementtejä.