1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kirjallisuus

J.H. Erkon kirjoituskilpailun raati: "Voittajan novelleissa on merisään rauhaa"

Kirjoituskilpailun tämän vuoden voittaja on Iida Turpeinen. Raadin luettavaksi saapui lähes 5 000 novellia.

Erkon kirjoituskilpailun 2014 voittaja Iida Turpeinen Kuva: Juho Liukkonen / Yle

J.H. Erkon kirjoituskilpailun on voittanut tänä vuonna helsinkiläinen Iida Turpeinen.

Kilpailuraadin lausunnossa Turpeisen novellien puhetavoissa kuvaillaan olevan iltasatua, absurdeja pienoiskuvia ja merisään rauhaa. Raati kuvailee Turpeisen tekstiä myös kuulaaksi ja ilmavaksi.

– Lähdin tutkimaan eläimen ja ihmisen välistä suhdetta, Turpeinen kertoo.

Vuonna 1987 syntynyt Turpeisella on jo kustantajalle tarjottavaksi sopivia tekstejä. Hän opiskelee kirjallisuutta Helsingin yliopistossa ja työskentelee Suomen Teatterit -yhdistyksen projektisihteerinä. Turpeisella on opiskellut kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa.

Turpeinen kertoo novellien syntyneen pro gradu -tutkielman rinnalla.

– Kirjoitin koko ajan paljon. Materiaalia synty tosi paljon, joten valintojen tekeminen ja kokonaisuuden rakentaminen oli vaikeinta, Turpeinen sanoo.

Toiseksi tuli erinomainen aloittaja

Kilpailun toisen palkinnon voitti Aino Lappalainen ja kolmannen Erkka Mykkänen Helsingistä. Raati kuvailee Lappalaista erinomaiseksi aloittajaksi ja lopettajaksi, ja Mykkästä 2010-luvun moderniksi absurdikoksi.

Kunniamaininnat kilpailussa saivat Akseli Heikkilä, Anni Lappela ja Salla Toivola.

Tänä vuonna J.H. Erkon kirjoituskilpailun lajina oli lyhytproosa. Kilpailussa vuorottelevat vuosittain proosa ja runous. Tänä vuonna kilpailuun saapui lähes 5 000 novellia 230 kirjoittajalta. Kilpailun pääpalkinto oli 2 500 euroa.

Raatiin kuuluivat kirjailijat Siri Kolu ja Anne Leinonen. Raadin puheenjohtaja oli Pirkko Heikkinen.

Vuodesta 1957 saakka järjestettyyn kirjoituskilpailuun voivat osallistua alle 30-vuotiaat kirjoittajat, jotka eivät ole julkaisseet esikoisteostaan. Palkinnot jaettiin tänään Mikkelissä.