1. yle.fi
  2. Uutiset

Pyrinnön vuoro lähteä kultajahtiin Hakametsässä

Kiekkojen pauke on vaihtunut tossujen kirskuntaan. Siirtoparketille marssii vastaan nälkäinen Joensuun Kataja.

urheilu
Tampereen Pyrinnön liigajoukkue valmistautuu koripallofinaaleihin Hakametsän jäähallissa.
Juha Kokkala / Yle

Hakametsän kiekkopyhätön äänimaisema olisi maanantaina puoliltapäivin saattanut aiheuttaa sydämen rytmihäiriön vannoutuneille kiekkokannattajille.

Koristossut kirskuivat, pallot pomppivat parketilla ja hiphop pauhasi, kun finaaleihin valmistautuva Tampereen Pyrintö otti tuntumaa Helsingistä lainattuihin koreihin.

Liigakausi on varsinkin BBL-liigaa tahonneelle Pyrinnölle ollut pitkä kuin nälkävuosi, mutta valmentaja Pieti Poikolan mukaan jalka ei edelleenkään paina edes joukkueen muutamalla seniori-ikäisellä pelaajalla.

– He ovat nimenomaan ollleet parhaimmillaan viime peleissä. Olemme koko kauden ajan jakaneet minuutteja siten, ettei kukaan kuormitu liikaa.

Poikolaltakin kysyttin mielipidettä, kun Pyrintö pohti finaalien siirtämistä Hakametsään Pyynikin palloiluhallilta, jossa tamperelaisjoukkue ei ole hävinnyt koko kaudella kuin pari kertaa.

– Sanoin, että pelaajat päättäköön. Heillä olisi ollut mahdollisuus myös kieltäytyä, mutta valinta oli tämä. Itse olen tyytyväinen. Tämä on askel eteenpäin tamperelaiselle ja suomalaiselle koripallolle, Pieti Poikola sanoo.

Isoista halleista on kokemusta

Hakametsässä seinät ovat kaukana ja katto korkealla Pyynikkiin verrattuna.

– Pelaajat pystyvät kyllä sopeutumaan nopeasti. Olemme pelanneet saman kokoluokan halleissa Baltian liigassakin. Joku satunnainen heitto voi pomppia raudoista ulos, mutta niin olisi voinut käydä Pyynikilläkin.

Pieti Poikola tunnetaan valmentajana, joka suhtautuu tilastoihin vakavasti ja perustaa niihin myös suuren osan taktiikkaa.

Finaalivastustaja Katajankin vahvuudet ja heikkoudet ovat jo tiedossa.

– Kataja on huippuluokan kaukoheittojoukkue. Katsomme videoita tarkasti ja pohdimme, mistä heittoja tulee. Tilastot kyllä kertovat, kenelle Katajan pelaajille voidaan sallia mitäkin ratkaisuja, Poikola sanoo.

Tulevat halliratkaisut auki

Pyrinnön joukkueenjohtaja Elisa Hakanen katselee tyytyväisenä viimeisiä valmisteluja Hakametsässä.

– Jos joku olisi viimeksi mestaruusvuosina ehdottanut, menisimmekö pelaamaan jonnekin muualle kuin Pyynikille, ajatus olisi ehkä tuntunut vieraalta. Tällä kertaa aloin miettiä ja salaa toivoakin asiaa jo tammi-helmikuussa, kun näytti siltä, että saattaisimme päästä finaaliin.

Kaupunki suhtautui ajatukseen myötämielisesti.

– Tiesin että kaupungilla on siirtoparketti, joka olisi joka tapauksessa tullut halliin lentopallon maailmanliigaa varten. Koripalloliitto puolestaan lainasi mielellään korejaan Helsingistä, Hakanen sanoo.

Hakametsään on väläytelty palloilukeskusta, jos Tampereen keskusareena lopulta nousee. Elisa Hakanen ei tyrmää ajatusta.

– Miksi ei. Olen kyllä myös perinteiden kannattaja, ja onhan tämä selvästi jääkiekkohalli. Toisaalta parketin asentaminen kyllä avasi silmät, ja nythän tämä näyttää keski-eurooppalaiselta huippuluokan korisareenalta.

– Olemme kyllä toiveikkaita myös sen suhteen, että Pyynikille saataisiin pienimuotoinen peruskorjaus ja sen myötä 300-400 uutta istumapaikkaa. Sekin palvelisi meitä pitkään, joukkueenjohtaja Elisa Hakanen sanoo.

Lue seuraavaksi