1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. musiikki

Saksalaisupseerien alppimaja on nyt oululaisen kulttuurin tyyssija

Tirolintiellä Oulun Alppilassa on saksalaisten rakentama upseerikerho. Toisen maailmansodan aikaan tehdyssä rakennuksessa toimi pitkään paloasema, mutta nyt sitä kansoittavat oululaiset kulttuurintekijät. Välillä pitää melkein nipistää itseään, että uskoo tämän olevan totta, sanovat nykyiset vuokralaiset.

Kuva: Hanna Juopperi / Yle

Oulun Alppilassa oleva talo on kuin huutomerkki kerrostalojen keskellä. Toisen maailmansodan aikaan saksalaissotilaat rakensivat alueelle useampiakin rakennuksia, joista jäljellä on enää alppimajaa muistuttava upseerikerho.

Talossa toimi viime vuoteen asti Tuiran paloasema, mutta nyt siellä pitää majaansa joukko oululaisia kulttuuritoimijoita. He ovat täpinöissään.

- Nyt ollaan siinä ihanassa vaiheessa, että paperihommia on vähenevissä määrin ja pääsemme keskittymään itse toimintaan ja yhteisön luomiseen. Vuokralaisten aktivoiminen aloitetaan pihatalkoilla, sanoo Tilaa kulttuurille –yhdistyksen puheenjohtaja Laura Rekilä.

- Täällä on ihan erilainen tunnelma kuin missään muualla. Arvostan sitä, että olemme päässeet tänne, toteaa Hanne Ahonen, joka on yksi tilan vuokralaisista.

"Ollaanko me oikeasti täällä"

Tilassa on vuokralaisiana oululaisia kulttuurintekijöitä sekä yhdistyksiä. Esimerkiksi moni bändi on saanut Pikku-Berliiniksi nimetystä rakennuksesta treenitilat. Talon erityislaatuisuus on ihastuttanut sinne päässeitä.

- En muista ihan tarkkaan, koska olen käynyt täällä ensimmäisen kerran sisällä, mutta olihan se ihan vau-elämys. Kun asuu tässä lähellä, on aina tiennyt rakennuksen, mutta en olisi ikinä uskonut, että tämä niin hieno täältä sisältä, Ahonen muistelee.

- Joka kerta kun tänne tulee, tuntuu, että ollaanko me oikeasti täällä, Rekilä jatkaa.

Historiasta pidetään kiinni

Pikku-Berliinin vuokralaistilanne on hyvä. Kiinnostuneille täytyykin myydä nyt eioota. Laura Rekilän mukaan Oulussa olisi tarvetta myös lisätiloille.

- Meillä on tarkoituksena kaupungin kanssa käydä läpi, olisiko heillä lisää tiloja. Nyt saisimme jo seuraavankin talon täyteen, jos sellainen olisi.

 Tilaa kulttuurille –yhdistyksestä onkin muodostumassa  toimija kaupungin ja kulttuurintekijöiden välille, Rekilä maalailee.

- Se oli kaupungin puolestakin vahva toive. Väliaikaistilojen vuokrausta on ideoitu useampi vuosi. Tämä oli ensimmäinen, josta tilakeskus teki päätöksen.

Siivouspäivänä 24. toukokuuta talo on avoinna kiinnostuneille ja paloasemalla työskennellyt henkilö tulee kertomaan talon historiasta sen nykyisille käyttäjille ja muillekin kiinnostuneille.