SDP:n Riitta Myller: Työtä, työtä, työtä

Ensin Kreikan on saatava verotuloja, ja vasta sitten Kreikka saa mahdollisuuden päästä veloistaan eroon. Näin arvioi SDP:n kansanedustaja ja eurovaaliehdokas Riitta Myller Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.

politiikka
Riitta Myller ostoskeskuksen käytävällä.
Heikki Haapalainen / Yle

SDP:n europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari totesi Ylen aamu-tv:ssä keskiviikkoaamuna, että Kreikan lainaehtoja pitäisi höllentää maan kärsimyksen, työttömyyden ja velan takia.

Yle Radio 1:n Ykkösaamussa vieraillut SDP:n kansanedustaja ja eurovaaliehdokas Riitta Myller sanoi, että Kreikan pitää ensin saada itsensä kuntoon talouskasvulla ja työllisyydellä.

– Itse näkisin, että ennen kaikkea Kreikkaan on saatava kasvua ja työllisyyttä, ja sitä kautta sitten verotuloja ja maalle itselleen mahdollisuus selviytyä veloista. Esimerkiksi kansainväliset rahoituslaitokset voivat sitten olla mukana investoimassa, sanoi Myller.

Vaaliohjelmassaan SDP sanoo: ”Laitetaan Eurooppa töihin”. Puolue vaatii, että Euroopan keskuspankki tukisi työllisyyttä. Mutta miten?

– Kaikki taloustoimet koordinoidaan sillä tavalla, että niillä on maksimaalinen hyöty työllisyyteen. Silloin EKP osaltaan on siinä, vastaa Myller.

Britannia ja Luxemburg ovat jääneet menneeseen aikaan

SDP haluaa suitsia veronkiertoa ja veroparatiisien hyödyntämistä.

– Kansalaiset ovat varsin kärttyisiä siitä, että erityisesti raharikkaat voivat laittaa rahojaan piiloon. Hallitusten on pakko lähteä siihen, että veroparatiisit avataan, sanoo Myller.

Ykkösaamussa kysyttiin, suostuvatko Britannia ja Luxemburg tähän.

– Sinne pitää laittaa riittävästi paineita, että näin tapahtuu. Kyllä tässä maailmassa poliittisilla päätöksillä voidaan tehdä paljon. Ja sillä, että nämä maat itsekin ymmärtävät, että aika näistä on mennyt ohi, Myller vastaa.

Investointeja ilmastomuutoksen torjuntaan

Myller tahtoo, että juuri Eurooppa on ensimmäisenä investoimassa asioihin, joilla on tulevaisuudessa hänen mielestään aitoa kysyntää.

– Silloin meillä pitää olla investointeja esimerkiksi ilmastomuutoksen torjuntaan. Lisätään energia- ja materiaalitehokkaita toimia sekä hajautettua uusiutuvaa energiaa.

– Nuorisotyöttömyys on katastrofaalisella tasolla suurimmassa osassa jäsenmaita. Nyt jo osassa jäsenmaita toteutetaan nuorisotakuuta. Sosialidemokraattien tavoite on, että se ulotetaan kaikkiin maihin.

Demareiden ydinsanoman Myller tiivisti neljään sanaan.

– Työtä. Eurooppaan. Ja Suomeen.

Yle keskittyy yhtenä päivänä analysoimaan yhden puolueen politiikkaa ja ehdokkaita. Keskiviikkona 14.5. vuorossa SDP.