Pertsa ja Kilu -päivien yhteydessä jaettavan Laivakello-palkinnon saa tänä vuonna kirjailija Sari Peltoniemi, 50, monipuolisesta lasten- ja nuortenkirjatuotannostaan.
Palkinto luovutetaan keskiviikkona Kotkassa lasten- ja nuortenkirjallisuustapahtuman, Pertsa ja Kilu -päivien, yhteydessä.
Palkintoperusteluissa arvostettiin Peltoniemen kunnianhimoisuutta, uudistushenkisyyttä ja yllättävyyttä. Raadin mukaan Sari Peltoniemi kirjoittaa usein arjen ja fantasian viistolla rajalla. Hänen lasten- ja nuortenkirjoissaan arki nyrjähtää paikoiltaan äkkiarvaamatta. Peltoniemi ammentaa kernaasti aineksia realistispohjaisiin nuortenromaaneihinsa suomalaisesta kansanperinteestä ja mytologiasta.
Peltoniemen erityisenä ansiona on lyhytproosa.
Laivakello-palkinnon esiraati valitsi korkeatasoisesta nuortenkirjailijakaartista kuusi finalistia. Peltoniemen lisäksi ehdolla olivat Reeta Aarnio, Hannu Hirvonen, Jukka-Pekka Palviainen, Salla Simukka ja Kalle Veirto.
Lopullisen valinnan kuudesta finalistista teki lasten- ja nuortenkirjallisuuden kriitikko ja tutkija Päivi Heikkilä-Halttunen.
Palkinnon ovat perustaneet Väinö Riikkilä -seura ja Pekkas-akatemia. Palkintoon kuuluu messinkinen laivakello, ja sen kautta halutaan tehdä kunniaa myös Väinö Riikkilän Kotkaan sijoittuville, merihenkisille Pertsa ja Kilu -seikkailukirjoille.









