Nuoren itsemurhan taustalla usein särkynyt sydän

Kun rakkauteen tulee ryppy ja nuorella on ongelmia ennestään, on aikuisen syytä valpastua. Seurustelusuhteen päättyminen suistaa raiteiltaan etenkin pojan, joka ei surustaan puhu.

Kotimaa
Nuori pari syleilee Mustassa meressä, Ukrainan kaakkoisrannikolla 18. toukokuuta.
Dimitar Dilkoff / AFP / Lehtikuva

Onnettomuustutkintakeskuksen hiljattain julkaiseman selvityksen mukaan alaikäisen itsemurhan taustalla on yleensä mielenterveysongelmia, joiden lisäksi yllättävän usealla laukaiseva tekijä oli seurustelusuhteen päättyminen.

– Vaikka seurustelu olisi kestänyt vain vähän aikaa, voi sen päättyminen tuntua nuoresta yhtä pahalta, kuin että jos yhdessä olisi oltu 30 vuotta. Nuorella ei ole sitä elämänkokemusta, jolla tietäisi, että surusta voi selvitä, sanoo Väestöliiton Poikien ja nuorten miesten keskuksen päällikkö, psyko- ja seksuaaliterapeutti Mika Lehtonen.

Suhteen päättyminen voi olla elämän ja kuoleman kysymys etenkin pojille.

– Ero on pojan itsetunnolle kova juttu. Poika miettii, että arvostetaanko häntä enää. Pojilla on kaveriporukassa aika kovat hierarkiat.

– Aikuinen ei saisi vähätellä tilannetta vain sanomalla, että tulee vielä uusia. Tunteille pitäisi antaa tilaa.

Poikien saaminen avun piiriin vaikeaa

Itsemurhan tekee joka viikko yksi 15–19-vuotias. Näistä itsemurhan tehneistä noin 70 prosenttia on poikia. Pojat onnistuvat yrityksissään tyttöjä useammin, tytöt puolestaan yrittävät itsemurhaa poikia useammin.

Kundit varsinkin osaavat tehdä sen oman maailmansa sellaiseksi, ettei kukaan uskalla lähestyä.

Mika Lehtonen

Pojat käyttävät tyttöjä väkivaltaisempia keinoja. Tyttöjä näyttäisi suojelevan myös oma paras ystävä, jonka kanssa kipeistä asioista voi puhua.

– Pojat eivät tällaisista asioista lähde juttelemaan. Olisi todella tärkeätä, että olisi niitä ihmisiä jokaisen kundin elämässä, jotka kyselisivät, että mitä kuuluu ja missä mennään, Mika Lehtonen sanoo.

– Mutta täytyy muistaa, että se ei ole helppoa. Kundit varsinkin osaavat tehdä sen oman maailmansa sellaiseksi, ettei kukaan uskalla lähestyä.

Itsemurha-ajatuksista pitäisi uskaltaa kysyä

Tilastojen valossa keinot ehkäistä nuorten itsemurhia eivät toimi: alaikäisten itsemurhat eivät ole vähentyneet samassa suhteessa kuin aikuisten.

Auttamisjärjestelmän toimimattomuus näkyy soittoina Väestöliiton Poikien puhelimeen.

Siinä on jotain väärää, mitä heille kerrotaan tai miten heidät otetaan vastaan.

Mika Lehtonen

– Pojat kertovat käyneensä terveydenhoitajalla tai kuraattorilla, mutta ovat kokeneet, ettei heitä ole ymmärretty. Siinä on jotain väärää, mitä heille kerrotaan tai miten heidät otetaan vastaan, Mika Lehtonen sanoo.

Lehtosen mukaan pojat myös ahdistuvat, jos heidän elämäänsä puututaan liikaa.

– Pojat pelkäävät, että avun hakemisesta lähtee iso mylly pyörimään ja että joku muu ottaa heidän elämänsä hallintaan.

Vanhempien ja ammattilaisten tulisi kuitenkin uskaltaa kysyä nuorelta suoraan myös mahdollisista itsemurha-ajatuksista.

– Nuorelle on tärkeää sanoa, että jokaisella on jossain vaiheessa elämäänsä tällaisia ajatuksia ja että se on ihan normaalia. Mutta siitä on pitkä matka siihen, että ihan oikeasti tekisi itselleen jotain.