1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. liikenne

Kouvolalaisessa puistossa opetetaan lapsille liikennesääntöjä

Kouvolan Jaakonpuistossa ohjaaja on paikalla opettamassa potkuautoileville lapsille, miten liikenteessä käyttäydytään. Uusittu liikennepuisto avataan kesäkuun alussa.

liikenne
lapsia ajamassa autoilla lasten liikennepuistossa
Eijaleena Martikainen / Yle

Uusittu Kouvolan liikennepuisto aukeaa kesäkuussa. Jaakonpuistossa sijaitseva ajorata ympäristöineen on parhaillaan remontissa.

Lyhennetty polkuautojen ajorata saa uuden asfalttipinnan sekä uusia liikennemerkkejä. Puistoon tehdään myös esimerkiksi oleskelualue ja lisätään kasvillisuutta radan ympäristöön.

Liikennepuisto aiotaan avata 9. kesäkuuta. Liikennekasvatus tulee olemaan entistä suuremmassa roolissa uudessa puistossa, kertoo Kouvolan viherpäällikkö Jouni Dahlman. Ajoradan ohjaaja opettaa lapsille liikennesääntöjä ja kertoo liikennemerkeistä.

Ajoradalla viilettämiselle on tulossa myös aikaraja. Jols radalle on paljon tulijoita, vihelletään autoilijat varikolle noin 20 minuutin ajon jälkeen. Puistossa on käytössä 25 polkuautoa.

Kouvolan liikennepuistoa hoitaa Parik-säätiö.

Lue seuraavaksi