Portugalin talous sinnittelee eroon EU:n holhouksesta

Kansainvälinen lainaohjelma pakotti Portugalin uudistumaan. T-paitojen ja halpakenkien valmistajasta tuli design-viejä.

talous
Ihmisiä kävelemässä Lissabonin keskustan kadulla.
Lissabonin kauppakadulla on jo tungosta.Yle

Lissabonin keskustan halkovalla puistokadulla Avenue de Liberdadella talouskriisi on piilossa. Kaksikerroksisen liiketilan näyteikkunat kertovat Portugalin talouden uudistumisesta. Ohikulkijat pysähtyvät katsomaan strassein koristeltuja naisten kenkiä. Halvimmat sandaalit saa 240 eurolla.

- Avasimme liikkeen tammikuussa. Talouden elpymisen huomaa selvästi. Myymme luksustuotteita, mutta ostajia on paljon, kenkävalmistaja Luis Onofren keskusmyymälän päällikkö Maria Teixeira kertoo.

Portugalilaisten lisäksi asiakkaita tulee Venäjältä, Kiinasta, Japanista, Isosta-Britanniasta, Ranskasta ja Brasiliasta. Erityisen ahkera asiakaskunta ovat Angolan öljyllä, kaasulla ja timanteilla rikastuneet. Tuotannosta huomattava osa menee vientiin.

Tekstiilit ja kengät muodostivat ennen kriisiä Portugalin talouden selkärangan yhdessä elintarvikkeiden kanssa. Kun Portugali vuonna 2011 joutui turvautumaan EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston hätälainaan, suurin ongelma ei ollut yli varojen eläminen, vaan huono kilpailukyky. 78 miljardin euron lainan mukana tulivat kovat ehdot.

- Ehtojen tarkoituksena on lisätä talouskasvua. Portugalin on ollut pakko parantaa kilpailukykyään ja yritysten on täytynyt etsiä uusia ideoita ja markkinoita. Se on tehnyt hyvää viennille, sijoitusjohtaja Carlos Almeida investointipankki Banco Bestistä sanoo.

Maria Teixeira.
Kenkävalmistaja Luis Onofren keskusmyymälän päällikön Maria Teixeiran mukaan talouden elpymisen huomaa selvästi asiakasmäärien kasvamisesta.Yle

- Moni yhtiö kaatui, mutta ne, jotka päättivät kehittyä, ovat selvinneet, luksuskenkäliikkeen myymäläpäällikkö Maria Teixeira luonnehtii.

500 vuotta sitten portugalilaiset alkoivat tuoda mausteita Intiasta Eurooppaan. Nyt löytöretkeilijöiden maa on löytänyt jälleen kaukomarkkinat. Kolmen vuoden aikana vienti EU:n ulkopuolelle on kasvanut 51 prosenttia. Kenkien ja tekstiilien lisäksi Portugali vie varsinkin öljyalan tuotteita sekä elintarvikkeita.

Yrittäjien kekseliäisyyden lisääntyminen näkyy muuallakin kuin luksustuotteissa. Lissabonin keskustan ulkopuolella nuori yrittäjä Sara Cabana on pyörittänyt käytettyjen vaatteiden liikettään vuoden. ”Second hand” oli ennen kriisiä Portugalissa liki tuntematon käsite. Nyt ihmiset ovat löytäneet käytetyt ja tuunatut vaatteet.

- Aloitin myymällä farkuista tehtyjä sortseja ja käytettyjä vaatteita netissä ja avasin sen jälkeen liikkeen. Jo nyt menee ihan hyvin ja odotan, että myynti vielä kasvaa, Sara Cabana kertoo.

Uudistuksilla kova hinta

Täksi vuodeksi EU:n komissio ja teollisuusmaiden järjestö OECD ennustavat Portugalille runsaan prosentin talouskasvua. Alkuvuosi meni kuitenkin odotettua heikommin, kuten muuallakin euroalueella. Tammi-maaliskuussa Portugalin talous supistui 0,7 prosenttia. Budjettivaje on tosin pienentynyt, korkea työttömyys hivenen laskenut ja valtion lainakorot pudonneet.

Monen kohdalla Portugalin talouden uudistamisen hinta on ollut kova. Hallitus on pienentänyt julkisen alan työntekijöiden palkkoja, leikannut eläkkeitä, muuttanut terveyskeskuskäynnit maksullisiksi ja heikentänyt työttömyysturvaa.

OECD:n tilastojen mukaan melkein neljännes 10,5-miljoonaisesta kansasta luokitellaan nykyään köyhiksi. Myös keskiluokka huomaa tulojensa kaventuneen.

- Tilanne menee koko ajan pahemmaksi. Olemme virkamiesperhe ja palkkojamme on leikattu useaan kertaan. Minulla on nyt sama palkka kuin kymmenen vuotta sitten, mutta elätettävänä on kaksi lasta. En odota paljon omasta enkä lasteni tulevaisuudesta. Se on surullista, lissabonilainen Paula Ferreira sanoo.

Suomen osuus lainasta noin miljardi euroa

Portugalin kolmivuotinen lainaohjelma EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston kanssa päättyy 17. toukokuuta. Portugalin hallitus on ilmoittanut, että se yrittää selvitä omin voimin eteenpäin. Se ei hae euromaiden hätäkassalta EVM:ltä varaksi lainaa, jota kriisimaa voi käyttää, jos kaikki ei menekään, kuten on suunniteltu. Irlanti teki saman ratkaisun viime joulukuussa.

EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston 78 miljardin euron lainasta Suomen osuus on 1,05 miljardia euroa. Laina on nostanut Portugalin valtionvelan 130 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Jotta Portugali selviää, talouden pitää kasvaa. Se ei riipu yksin Portugalista.

Portugalin valtiovarainministeri Maria Luís Albuquerque puhumassa lehdistötilaisuudessa maansa taloudesta.
Portugalin valtiovarainministeri Maria Luís Albuquerque selvitti lainaohjelmasta irtautumista lehdistötilaisuudessa.Yle

Portugalin valtiovarainministerin Maria Luís Albuquerquen mukaan rakenneuudistukset jatkuvat, vaikka EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston syyni loppuu.

- Talouden uudistusta ei tehdä parissa, kolmessa vuodessa. Kyse on jatkuvasta prosessista, jotta talous vahvistuu, valtiovarainministeri painottaa.

Portugalin jälkeen EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston yhteiseen hätälainahuomaan jäävät vielä Kreikka ja Kypros. Kreikan lainaohjelman on määrä päättyä ensi vuodenvaihteessa, mutta Kreikan selviäminen omin voimin eteenpäin on täysi kysymysmerkki.

Elina Ravantti, Lissabon