Nuorison varjovaalien kärkeä voi olla vaikea ennustaa - Vaasan lyseon lukiossa ääniharavaksi nousi Paavo Väyrynen

Peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa on kevään aikana äänestetty nuorten varjovaaleissa. Varjovaalien valtakunnallinen tulos julkistetaan 20. toukokuuta.

Kotimaa
Vaasan lyseon lukion oppilaita.
Vaasan lyseon lukion oppilaita.Merja Siirilä / Yle

Alle 18-vuotiaat ovat saaneet antaa äänensä eurovaaliehdokkaille ja mukana on ollut yli 325 koulua tai oppilaitosta. Pohjalaismaakunnista mukana on ollut 23 koulua. Vaasan lyseon lukiossa opiskelijat pohtivat vaalien yhteydessä äänestysiän laskemista ja nuorten vaikutusmahdollisuuksia.

– No ainahan nuoret saa antaa äänensä kuuluviin, siihen on Vaasassakin nuorisovaltuusto ja oppilaskunnan hallituskin pystyy vaikuttamaan koulun sisäisiin asioihin. Mutta en minä koe, että ihan europarlamentin tasolla nuoret pystyisi hirveästi vaikuttamaan, kertoo Vaasan lyseon lukion oppilaskunnan puheenjohtaja Emma Lawast.

– No sanotaanko 17-vuotiaan ja 18-vuotiaan välinen ero ei ole niin suuri. Mutta jos esimerkiksi kuutentoista vuoteen pudotettaisiin tuo äänestysikä, niin siinä saattaisi näkyä se, että välttämättä elämänkokemusta ei 16-vuotiaalta niin paljon löydy, pohtii Jaber McBreen.

Äänestysinnokkuudessa olisi ollut Vaasan lyseon lukiossa parantamisen varaa, sillä äänestysprosentti jäi hyvin alhaiseksi. Siihen saattoi vaikuttaa kuitenkin myös se, että varjovaaliäänestys järjestettiin yhden välitunnin aikana.

– Se oli pienoinen pettymys, ehkä se kuvastaa jotenkin tätä nuorten mielenkiintoa vaaleja kohtaan, aika monelle EU-vaalit on aika kaukaiset. Ehdokkaita on niin valtava määrä, että nuorilla ei ole tarpeeksi tietoa heistä, pohtii lukion ruotsinopettaja Heli Koskinen.

Liekö myös jonkinlaista protestihenkeä äänestäjien joukossa, sillä Vaasan lyseon lukion varjovaalit voitti vanha konkari Paavo Väyrynen. Näin tulosta pohtii oppilaskunnan puheenjohtaja Emma Lawast:

– Luultavasti siitä, että hän on kauiten ollut julkisuudessa, ja tuttu nimi nuorille.