1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Bosniassa ja Serbiassa hätätila: Historian pahimmat tulvat, jo useita kuolleita

Sadetta on satanut päivässä enemmän kuin neljässä kuukaudessa, mikä on enemmän kuin koko mitatun historian aikana. Tuhansia ihmisiä on vaikeuksissa tulvavesien keskellä.

Ulkomaat
Tulvavesien aiheuttama maanvyöry kylän keskellä.
Tulvavesien aiheuttama maanvyöry kulki Topcic Poljen kylän läpi Keski-Bosniassa 15. toukokuuta.Elvis Barukcic / AFP / Lehtikuva

Serbiassa ja Bosniassa on julistettu hätätila sen jälkeen kun historiallisen rankat sateet ja niistä aiheutuneet tulvat ovat saartaneet kyliä ja kaupunkeja vesimassoihin. Toistasataatuhatta kotia on ilman sähköä ja ainakin kuuden ihmisen tiedetään kuolleen.

Serbiassa ainakin viisi ihmistä on hukkunut, yksi heistä oli pelastustöissä ollut palomies. Satoja ihmisiä on evakuoitu kodeistaan, kun tulvivat joet ovat vyöryneet yli äyräidensä monin paikoin. Tulvat ovat pyyhkineet mukaanaan myös teitä, siltoja ja rautateitä. Myös liikenne naapurimaihin on osin poikki.

Serbiassa ainakin sata tuhatta kotia oli sähköttä torstaina, etupäässä maan keskiosissa. Eri puolella sattui myös tulvien aiheuttamia maavyöryjä.

– Tämä on kaikkien aikojen pahin tulvakatastrofi. Ei vain sataan vuoteen vaan tälläistä ei ole ollut koskaan aiemmin Serbian historiassa, sanoi pääministeri Aleksandar Vučić.

– Vettä satoi yhden päivän aikana enemmän kuin neljässä kuukaudessa, hän jatkoi.

Serbian hallitus sanoi pyytäneensä apua niin Euroopan Unionilta kuin Venäjältäkin. Serbian ortodoksikirkko puolestaan sanoi pitävänsä erityisrukoustilaisuuden Belgradissa, jotta sateet loppuisivat.

– Vedet nousevat joka puolella, sanoi serbialainen pelastustyöntekijä Predrag Marić.

Sarajevossakin tulvii

Myös Bosniassa maan puolustusministeriö on määrännyt joukot tuhansien vesien saartamaksi joutuneiden ihmisten apuun maan keski- ja itäosissa.

Armeijan helikopterit ovat evakuoineet satoja kotiensa katoille pelastautuneita ihmisiä Maglajin kaupungissa, missä Bosnajoki on tulvinut kaduille. Ihmisiä on pelastettu myös veneillä. Kaupungin pormestarin mukaan tilanne on hälyttävä.

Poliisin erikoisjoukot ovat puolestaan pyrkineet apuun Dobojin kaupungissa, joka joutui eristyksiin tulvavesien keskelle.

Satoja koteja on eristyksissä tai vesien alla myös pääkaupungissa Sarajevossa, kun sen läpi virtaava Miljackajoki tulvi äyräidensä yli keskiviikkona. Noin 3 500 on sähköttä Sarajevossa ja yhteensä noin 50 000 koko Bosniassa.

Ainakin yksi ihminen on kuollut tulvien vuoksi. Viranomaiset yrittävät toimittaa hätään joutuneille ruokaa ja lääkeapua.

– Nämä ovat olleet pahimmat sateet Bosniassa sitten 1894, jolloin säätietoja alettiin merkitä, sanoi sarajevolainen meteorologi Željiko Majstorović.

Tiistaina alkaneet sateet jatkuvat ainakin loppuviikkoon.

Lähteet: AP, AFP, Reuters

Lue seuraavaksi