Irlannin talous nousee – Moody's nosti luottoluokitusta kaksi pykälää

Irlannin vielä kolme vuotta sitten rapakuntoisessa taloudessa on paljon myönteisiä merkkejä, sanoo luottoluokittaja. Velan määrä on silti yhä pahin uhkatekijä.

talous

Luottoluokituslaitos Moody's on nostanut Irlannin velkojen luokitusta tasolta Baa1 kahdella pykälällä tasolle Baa3.

Kyseessä on keskitason luokitus, mikä tarkoittaa, että valtion velkojen luottoriski on maltillisella tasolla.

Yhtiön mukaan Irlannin talouden nopea piristyminen muuttaa maan velkaprofiilia edullisempaan suuntaan. Vaikka valtiolla on edelleen runsaasti velkaa, suhteellisesti velan määrä pienenee nopeammin kuin on odotettu.

Investointitoiminta on kiihtymässä, mikä lisää kotimaista kysyntää, mutta myös kotitalouksien kulutus kasvaa huolimatta siitä, että monilla kotitalouksilla on raskas velkataakka, Moody's kertoo.

Irlannin valtio joutui ottamaan runsaasti kiinteistöjä omistukseensa talousromahduksen ollessa pahimmillaan. Kiinteistömarkkinatkin ovat nyt vilkastuneet, jolloin valtio on päässyt eroon osasta kiinteisömassastaan.

Irlannin vaikeudet olivat pahimmillaan vuonna 2010. Maa sai tukea EU:lta ja Kansainväliseltä valtuuttarahastolta. Joulukuussa Irlanti katsoi taloutensa lähteneen elpymään ja irrottautui avustusohjelmasta, vaikka sen talous supistuikin vielä 0,3 prosenttia vuonna 2013.

Irlannin alijäämä oli viime vuonna yhä noin seitsemän prosenttia bruttokansantuotteesta. Maan luottoluokitusta voidaan jälleen laskea, ellei alijäämän osuus laske kolmeen prosenttiin BKT:sta ensi vuoden aikana, Moody's toteaa.

Lähteet: AFP, Yle Uutiset