Kari Tolvanen Mielenterveyden keskusliiton johtoon

Tolvanen seuraa tehtävässä Pekka Sauria, joka toimi tehtävässä vuodesta 2005.

Kotimaa
Kari Tolvanen.
Kari Tolvanen.Jyrki Lyytikkä / Yle

Kansanedustaja Kari Tolvanen (kok.) on valittu Mielenterveyden keskusliiton puhenjohtajaksi. Kerran kolmessa vuodessa kokoontuva liittokokous päätti asiasta lauantaina.

Tolvanen toimii myös eduskunnan mielenterveyspoliittisen neuvottelukunnan puheenjohtajana.

Hän nosti valintansa yhteydessä esiin suomalaiset itsemurhaluvut

– Itsemurhia on edelleen aivan liikaa. Suomesta puuttuu yhä itsemurhien ehkäisyohjelma, jollainen on muissa Pohjoismaissa. Tämä on meille häpeätahra, Tolvanen sanoo liiton tiedotteessa.

Tolvanen seuraa tehtävässä Helsingin apulaiskaupunginjohtajaa, psykologi Pekka Sauria (vihr.), joka johti järjestöä vuodesta 2005. Sauri ei asettunut ehdolle tehtävään tällä kertaa.

Mielenterveyden keskusliitto on mielenterveyspotilaiden ja -kuntoutujien sekä heidän läheistensä itsenäinen kansalaisjärjestö.