Eurovaaliehdokas Hellevig myöntää solvanneensa Karita Mattilaa

Karita Mattila kieltäytyi hiljattain esiintymästä venäläisen kapellimestarin Valeri Gergijevin johdolla, koska tämä on tukenut Venäjän presidenttiä Ukraina-kiistassa. Itsenäisyyspuolue on sanoutunut irti Hellevigin kirjoituksista.

politiikka
Yle Uutisgrafiikka
Kuvakaappaus Facebook-sivusta.

Itsenäisyyspuolueen sitoutumaton eurovaaliehdokas Jon Hellevig myöntää kirjoittaneensa oopperalaulaja Karita Mattilaa solvanneita kirjoituksia.

Hellevig sanoo Karita Mattilan ymmärtäneen väärin presidentti Vladimir Putinin toimet.

– Karita Mattila syyttää Putinia. Ei Putin ole mikään huono ihminen, Hellevig sanoo Yle Uutisille.

Sunnuntaiaamuna tehdyissä Facebook-päivityksissä Mattilaa haukutaan muun muassa natsiksi.

Hellevig epäilee lisäksi Mattilan tulleen manipuloiduksi NWO:n, eli New World Orderin toimesta. NWO on salaliittoteoria, joka uskoo pienen eliitin ajavan kansallisvaltioiden syrjäyttämistä ja maailmanlaajuisen hallinnon muodostamista.

Hellevig katuu kehotustaan raiskata Mattila, ja sanoo tarkoittaneensä tällä henkistä raiskausta. Hän on poistanut tämän kehotuksen Facebook-sivuiltaan.

– Se oli epäonnistunut sanonta. En missään tapauksessa tarkoita fyysistä väkivaltaa, Hellevig toteaa.

Hän aikoo kuitenkin yhä pyrkiä pilaamaan Mattilan seuraavan Suomessa pidettävän konsertin.

– Ostan lippuja sadalle ihmiselle ja menemme pilaamaan Mattilan konsertin, Hellevig sanoo.

Hän arvostelee puoluettaan siitä, että se on tänään sanoutunut irti hänen eurovaalikampanjansa tukemisesta. Puolueen puheenjohtaja Antti Pesonen sanoo, että Itsenäisyyspuolue ei enää tue Hellevigin kampanjaa.

– On typerää jos he ovat sanoutuneet irti, koska tässä ei ole mitään irtisanoutumista, Hellvig sanoo.

Hän aikoo yhä jatkaa eurovaalikampanjaansa.