Laura Hokkanen: Sanasisältöä vai sanansäilää? - some muuttaa tapaa ilmaista itseään julkisesti

Julkisen keskustelun ryöpsähtäminen sosiaalisessa mediassa on muuttanut tavallisen ihmisen tyyliä ilmaista itseään julkisesti. Keskustelupalstojen syövereissä tavallisesta ihmisestä on tullut tabuja pelkäämätön mielipiteiden ilmaisija ja sananvapauden vaatimusten esittäjä, arvioi yliopettaja, filosofian tohtori Laura Hokkanen.

tiede
Laura Hokkanen työskentelee yliopettajana Mikkelin ammattikorkeakoulussa.
Pekka Havukainen / Yle

Nimettömien herjausten ja huuteluiden keskellä syntyy helposti sotaisia leirejä ja ennakkoluulojen kasvua sen sijaan, että keskustelu olisi hedelmällistä erilaisten mielipiteiden esilletuomista.

Keskustelupalstojen yleisö tietää kaiken. Kirjailija Jussi Vähämäki on kuvannut osuvasti yleisön asemaa nyky-yhteiskunnassa ”Yleisö ei keskustele, kiistele tai kommentoi. Sen tuomiosta ei voi valittaa. Se vain päättää.

Yleisö ottaa kantaa kasvatuksen kysymyksiin, toimii tieteen ylimpänä asiantuntijana, päättää poliitikon kohtalon, toimii asiantuntijana niin syöpäsairaiden lääkityskysymyksissä kuin rikosten määrittelyn pituuksissa. Yleisö ei ole tunnistettavissa keneksikään tai paikannettavissa minnekään. Se vain on.”

Sananvapautta myös kriittisesti?

Julkisessa keskustelussa sananvapautta perustellaan perinteisesti sillä, että se mahdollistaa tiedon lisääntymisen, itsensä ilmaisemisen ja kansalaisvaikuttamisen – ja hyvä näin. Moniäänisyys ja erilaisia näkemyksiä tarjoava keskustelu vie parhaimmillaan yhteiskuntaa eteenpäin ja paljastaa vallan väärinkäytöksiä.

Mutta pitäisikö myös sananvapautta kyetä tarkastelemaan kriittisesti? Sananvapaudesta tulee helposti hokema, kyseenalaistamaton periaate, joka jyrää alleen muita oikeuksia ja vapauden käsityksiä.

Entä, jos vapaiden sanojen sisällä ei olekaan mitään? Jos ne kalskahtavat vain omaa tyhjyyttään, vilpillistä vallankäyttöä, poliittisia ja taloudellisia motiiveja, retorisia huiputusmenetelmiä? Millä tavalla huomio kiinnittyisi ilmaisunvapauden lisäksi myös sisältövaatimuksiin?

Mielipide, mainos vai tutkimus?

Mediakriittisyyden ja medialukutapojen puutteessa myös kyky erotella eri mediatekstejä toisistaan heikkenee: mielipidettä, mainosta tai kolumnia pidetään samassa arvossa kuin tutkimusta, lakitekstiä tai asiantuntijapuheenvuoroa. Mielipiteestä, mainoslauseesta tai tarkoituksellisesta polemisoinnista tulee tällöin totuus ilman perusteluja, argumentteja tai puoltavia tutkimustuloksia.

Kansainvälisessä nuorten yhteiskunnallista osallistumista ja tietoa tarkastelevassa Civic-tutkimuksessa on todettu, että Suomen kouluissa ei kiinnitetä riittävästi huomiota mielipiteiden muodostamiseen. Yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumista käsitellään usein niin vähän, että kyky sietää erilaisia mielipiteitä ja sovitella erilaisia näkemyksiä jää syntymättä.

Lukutaito ei ole enää vain mekaanista aakkosten opiskelua ja sujuvaa lukemista. Se on myös uskottavan puheen arviointia, kyseenalaistamista, eri tekstilajien tunnistamista, toden ja tarun tarkastelua. Usein kriittistä lukutaitoa voi olla myös uskallus asettua erilaiselle kannalle keskustelupalstojen näkemysten kanssa.

Laura Hokkanen

Kirjoittaja on filosofian tohtori, joka toimii kulttuuri-, nuoriso- ja sosiaalialan yliopettajana Mikkelin ammattikorkeakoulussa.

Kirjoitus on osa Yle Etelä-Savon Tiedon väärti -kolumnisarjaa.