Kirkko vaihtoi omistajaa erikoisella tavalla – "Suomessa ei ennen vastaavaa"

Vuohijärven kirkko on myyty Kouvolassa. Uusi omistaja on Taidekeskus Salmela, joka alkaa järjestää kirkossa mm. konsertteja. Omistajanvaihdos on poikkeuksellinen, sillä kirkkorakennuksia ei ole aiemmin siirtynyt vastaavanlaiseen käyttöön Suomessa.

Kotimaa
Tuomas Hoikkala seisoo kirkon alttarilla puhallinsoittimen kanssa.
Taidekeskus Salmela

Kouvolan seurakuntayhtymä ja Taidekeskus Salmelan toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkala ovat allekirjoittaneet maanantaina kauppakirjan Vuohijärven kirkosta.

Hoikkala osti rakennuksen omiin nimiinsä, mutta vuokraa sen Taidekeskus Salmelalle. Kirkkorakennus toimii jatkossa kulttuuritalona. Kirkossa järjestetään konsertteja ja taidenäyttelyjä. Uuden omistajan mukaan omistajanvaihdos on harvinainen.

– Kirkkorakennuksia myydään käsittääkseni harvoin yksityiselle. Vastaavaan käyttöön niitä ei ole ennen siirtynyt Suomessa, Tuomas Hoikkala sanoo.

Vuohijärven kirkko on kirkkolailla vahvistamaton kirkko. Vaikka rakennus on vihitty, ei päätöstä kirkon rakentamisesta ole vahvistettu.

– Kirkon status on epävirallinen. Tämä johtunee siitä, että kyseessä on ollut kyläkirkko. Silloisessa Valkealan seurakunnassa on ollut jo kirkko, kertoo yliarkkitehti Antti Pihkala Kirkkohallituksesta.

Kirkkohallituksen mukaan samanlaisia kirkkoja on kaupattu kuluneen vuoden aikana Vantaalla, Helsingissä, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Kaksi näistä on päätynyt yksityisomistajille, kaksi muille kirkkokunnille.

Joulu- ja juhlakonsertteja

Vuohijärven kirkkoon tulevan kulttuuritalon käyttö kunnioittaa rakennuksen perinteitä.

– Kaikessa toiminnassa tullaan huomioimaan rakennuksen arvokkuus ja se, että se on toiminut kirkkona, Tuomas Hoikkala sanoo.

Ensimmäinen konsertti uudessa kulttuuritalossa kuullaan ensi jouluna. Konsertin solistina on oopperalaulaja Jorma Hynninen.

Kaikessa toiminnassa tullaan huomioimaan rakennuksen arvokkuus ja se, että se on toiminut kirkkona.

Tuomas Hoikkala

Joulukonsertti avaa juhlapäiväfestivaalin, joka jatkuu koko ensi vuoden. Lisää konsertteja on luvassa juhlapäivinä kuten äitien- ja isänpäivinä.

Vuosittain festivaali huipentuu joulukonsertteihin, joiden tarkoituksena on nostaa esiin tiernapoikaperinnettä.

Repovesi kuvina

Kulttuuritalon tulevassa ohjelmassa on myös kansallinen luontovalokuvakilpailu Neljä vuodenaikaa. Kilpailu tuo esiin kulttuuritalon läheisyydessä sijaitsevan Repoveden kansallispuiston maisemia eri vuodenaikoina.

Myös Taidekeskus Salmelan hallinto siirtyy ympärivuotisesti Vuohijärvelle. Kulttuuritalon toiminta ei vaikuta Mäntyharjulla sijaitsevan Taidekeskus Salmelan toimintaan.

Kulttuuritalon varsinaiset avajaiset on määrä järjestää syksyllä 2015, kun mittavat kunnostustyöt saadaan päätökseen.

Viimeinen jumalanpalvelus Vuohijärven kirkossa järjestetään helatorstaina.

Vuohijärven kirkon on suunnitellut arkkitehti Väinö Vuorinen vuonna 1966.