Kuisma-Siltala-Keskisarja: Paperin painajainen

Vuonna 2006 Suomessa alkanut metsäteollisuuden raaka alasajo, jonka seurauksena on suljettu kymmenkunta tehdasta kokonaan ja samainen määrä yksittäisiä tuotantolinjoja, ei ole jättänyt ketään kylmäksi. Lue Juha Pikkaraisen kirja-arvio.

metsäteollisuus
Markku Kuisma, Sakari Siltala ja Teemu Keskisarja: Paperin painajainen -kirjan kansi
Kustannusosakeyhtiö Siltala

Vuonna 2006 Suomessa alkanut metsäteollisuuden raaka alasajo, jonka seurauksena on suljettu kymmenkunta tehdasta kokonaan ja samainen määrä yksittäisiä tuotantolinjoja, ei ole jättänyt ketään kylmäksi. Siksi Metsä Groupin äskettäinen ilmoitus uuden sellutehtaan rakentamisesta Äänekoskelle herätti poikkeuksellisen suurta huomiota.

Koko touhu on ollut kansantaloudellisesti ajateltuna käsittämätöntä poukkoilua ja rahan haaskausta.

Juha Pikkarainen

Hyvä että pöly on laskeutunut hyvin kannattavan oman työpaikkani hävittämisestä, kun ilmoitetaan uuden sellutehtaan rakentamisesta. Koko touhu on ollut kansantaloudellisesti ajateltuna käsittämätöntä poukkoilua ja rahan haaskausta.

Metsä on ollut ja on edelleen Suomen tärkein raaka-aine ja voimavara. Kun metsän todellinen merkitys alettiin yleisesti ymmärtää 1800-luvun lopulla, yrittivät silloiset metsäyhtiöt toimia kuten tänään tropiikissa. Ne hankkivat mahdollisimman paljon metsää omistukseensa. Puun hinta haluttiin saada alas. Onneksi suomalainen lainlaatija oivalsi metsänomistuksen keskittymisen vaaran ja eduskunta sääti vuonna 1925 Lex Pulkkisen. Sen ansiosta Suomeen jäi valtion ja metsäyhtiöiden lisäksi satojatuhansia metsän pienomistajia. Näin metsästä tuleva raha jakaantui isolle osalle väestöä, eikä vain pienelle joukolle metsäyhtiöiden omistajia. Samaa keinoa kannattaisi käyttää muidenkin maiden ympäri maailman kolonialismia vastaan.

Metsäliitto

Isona ja hajanaisena joukkona metsänomistajat olivat edelleen yhtiöiden armoilla. Tämän takia perustettiin vuonna 1934 MTK:n pääosin omistama Metsäliitto Oy. Se muutettiin osuuskunnaksi vuonna 1947. Yhtiön tavoitteena oli saada raakapuun hinta nousemaan. Toiminta suuntautui nimenomaan metsäyhtiöiden puukartelleja vastaan. Historiantutkijat Markku Kuisma, Sakari Siltanen ja Teemu Keskisarja ovat äsken julkaisseet kirjan nimeltään Paperin painajainen, alaotsakkeena Metsäliitto, metsät ja miljardit Suomen kohtaloissa. Kirjan on kustantanut Siltala. Kaikki kirjan kirjoittajat ovat erityisesti kunnostautuneet uudenlaisten yrityshistorioiden kirjoittajina.

Vaikka pienet yksityiset metsänomistajat järjestäytyivät, vieroksuivat metsäyhtiöt edelleen heitä metsänmyyjinä. Siksi raakapuuta vietiin ulkomaille suuria määriä 1960-luvulle asti. Jotta pienmetsänomistajien merkitys kasvaisi, piti saada omaa teollisuutta. Sen avulla puun jalostusarvoa voitiin nostaa. Ensimmäisenä ostettiin Äänekosken sellutehdas osuuskunnalle vuonna 1953. Samana vuonna ostettiin vähemmistöosuus Kemi Oy:ssä ja näin saatiin ovi auki metsäteollisuuden sisäpiiriin. Siitä eteenpäin kaikki onkin sitten suomalaista teollisuushistoriaa.

Suomen metsäteollisuuden ongelma rahamarkkinoiden vapautumiseen asti oli rahan puute. Tämän takia valtiovalta ja Suomen Pankki säätelivät voimakkaasti investointeja. Kirkniemen paperitehtaan ja Savon Sellun rakentaminen 1960-luvun loppupuolella mahdollistivat metsäyhtiöiden yhteistyön. Vuonna 1973 perustettiin Metsä-Botnia Oy, jossa Metsäliitolla oli määräysvalta. Mukana olivat myös Nokia ja Serlachius vähemmistöomistajina.

Oma erikoinen episodinsa oli Äänekosken nykyisen sellutehtaan rakentaminen 1980-luvun puolimaissa. Vanha sellutehdas ja muutkin Äänekosken laitokset olivat suuria saastuttajia ja ihmiset pelkäsivät uutta kolminkertaisen tuotannon tekevää sellutehdasta vielä isompana sotkijana. Kuten nyt tiedämme, uuden tehtaan myötä jätevedet puhdistuivat murto-osaan aikaisemmasta. Sama ilmiö tapahtui kaikilla Suomen tehtailla ympäristölainsäädännön kiristyessä.

Rahamarkkinoiden vapaus

Kun lukee Paperin painajainen -kirjaa, ei ihmettele lainkaan sitä, että Suomessa on suljettu iso määrä nimenomaan paperitehtaita ja paperikoneita.

Vastuuta hirvittävistä virheistä ei kantanut kukaan.

Juha Pikkarainen

Rahamarkkinoiden vapauduttua 1980-luvun lopulla alkoi oikeastaan kaikkien yhtiöiden välinen sota, missä yritettiin vallata nurkkia toisista yhtiöistä ja rakentaa kaikenlaisia mahdollisia fuusioita. Euroon siirtymisen jälkeen vuonna 1999 mopo karkasi lopullisesti käsistä.

” Silloinhan ostettiin kaikki mikä liikkui. Meillä oli pitkiä listoja yrityksistä ja numeroita perässä. Kysyin, että kun on näitä miljardeja, niin ovatko nämä markkoja, dollareita vai euroja? Kukaan ei muistanut.” Näin kertoo eräs Metsäliiton johtajista. Tuolloin ostettiin tehtaita hinnasta tai kunnosta välittämättä. Kun näitä sitten muutaman vuoden kuluttua suljettiin tai myytiin pois, jouduttiin suuriin alaskirjauksiin ja taloudellisiin vaikeuksiin. Kun tämän jälkeen ongelmat yhä jatkuivat, alettiin Suomessa sulkea hyviä tehtaita omien aikaisempien virheiden takia. Vastuuta hirvittävistä virheistä ei kantanut kukaan.

Paperin painajainen on kirjoitettu, kuten tekijät esipuheessa sanovat, miehet kertovat -otteella eli samoin kuin sotamuistoista kerrotaan. Oikeastaanhan kysessä olikin isojen miesten sota toisia vastaan ilman aseita. Seuraukset olivat kuitenkin sodan kaltaiset eli hiljenneet tehtaat ja työpaikkansa menettäneet tuhannet ihmiset. Kirjan värikäs kieli voi häiritä tavallisiin yrityshistorioihin tottunutta mutta kovista ja häikäilemättömistä asioista kerrottaessa kielikin voi mielestäni olla ronskia. Lukemisiin.

Kirjoittaja on kemijärveläinen kirjallisuuden harrastaja