Scorpions esiintyy kesällä Lahdessa

Yhtye nousee lavalle Lahden Yöt -tapahtumassa heinäkuussa. Keikan varmistuminen aiheuttaa aikataulumuutoksia ja peruutuksia tapahtuman ohjelmistoon.

musiikki
Klaus Meinen, Rudolf Schenkerin ja Matthias Jabsin johtama Scorpions on parhaillaan jäähyväiskiertueellaan ja bändi nähdään myös Lappeenrannan Saimaa Open Airissa.
Torsten Hilse

Saksalainen hevilegenda Scorpions esiintyy Lahden linja-autoasemalla heinäkuussa. Yhtye nousee lavalle tapahtuman päätöspäivänä viimeisenä esiintyjänä.

Scorpionsin tieltä perutaan Jukka Pojan ja Elias Kaskinen & Päivän Sankarit -kokoonpanon esiintymiset. Ulkomaalaisvahvistus vaikuttaa myös lippujen hintoihin.

Toimitusjohtaja Juha Hytti Eastway Live -yhtiöstä sanoo, että maailmanluokan yhtyeen tuomisen Lahteen mahdollisti tapahtumapaikan vaihtuminen. Ennen toriparkkityömaata Lahden Yöt järjestettiin kauppatorilla, johon Scorpionsin vaatimat lavarakennelmat eivät olisi sopineet.

Scorpions on yksi maailman kaikkien aikojen suosituimmista heviyhtyeistä. Bändin levyjä arvioidaan myydyn lähes 100 miljoonaa kappaletta.

Suomessa Scorpions vieraili ensi kertaa jo 1980-luvulla. Sen jälkeen yhtye on konsertoinut maassamme lukuisia kertoja.