Google-päätöksestä seurannee suma oikeuskäsittelyjä

Aalto-yliopiston tutkija Olli Pitkänen uskoo, että EU-tuomioistuimen Google-päätöksestä seuraa oikeusprosessien suma. EU:n tuomioistuin päätti viime viikolla, että hakukoneyhtiö Googlen tulee pyynnöstä poistaa tiettyjä tietoja hakutuloksistaan.

Kotimaa
Olli Pitkänen.
EU:n tuomioistuin päätti viime viikolla, että hakukoneyhtiö Googlen tulee pyynnöstä poistaa tiettyjä tietoja hakutuloksistaan. Kuinka asia toimii käytännössä? Vieraana Aalto yliopiston tutkija Olli Pitkänen

Google-päätöksesta tulee ensi alkuun suma oikeusprosesseja, kun ihmiset alkavat vaatia tietojen poistamista Googlen hakutuloksista, arvioi tutkija Olli Pitkänen Ylen aamu-tv:ssä.

– Kun tuomioistuimet löytävät linjan ja rupeavat vetämään sitä, sitten helpottaa, Pitkänen sanoi.

Google voi myös kieltäytyä poistamasta tietoja. Pitkäsen mielestä yhtiön kannattaakin olla vähän aikaa passiivinen ja jättää vastaamatta pyyntöihin tai kieltäytyä poistoista.

– Kun poistot menevät oikeuteen ja viranomaiset antavat päätöksiä niistä, ei yhtiö enää pysty kauan pullikoimaan vastaan.

Vanhentuneet ja virheelliset tiedot pitää saada pois

EU-tuomioistuin ei vielä ottanut tarkasti kantaa, millaisia tietoja yksittäinen henkilö voi vaatia Googlen poistavan.

– Tuomioistuin totesi vain, että selvästi vanhentuneet, epäolennaiset ja virheelliset tiedot pitää saada pois. Mutta mitä kaikkea se käytännössä tarkoittaa, se jää nähtäväksi, Pitkänen mietti.

Päätöksen jälkeen on virinnyt keskustelua, voivatko esimerkiksi rikoksen tehneet poistaa tietojaan netistä.

– Esimerkiksi rikosrekisteristä poistuvat tiedot määräajan jälkeen. Mielestäni olisi ihan paikallaan, jos joku on aikoinaan syyllistynyt johonkin pieneen rikokseen, että se ei välttämättä seuraisi koko elämää mukana. Jos joku on syyllistynyt vakavaan rikokseen, ehkä sellaisia tietoja ei pitäisikään voida poistaa, Pitkänen pohti.